EK14: Kalle Rovanperä täräytti jälleen pohjat – ”Ajamme ihan hyvin”
Viron MM-rallin ohjelmassa oli vuorossa jo 14:s erikoiskoe. Noin 16,5 kilometrin mittaisen pätkän nopein oli päivän muiden pätkien tapaan MM-kärki Kalle Rovanperä.
Rovanperä oli tällä kertaa 3,8 sekuntia nopeampi kuin toiseksi ripeiten ehtinyt Hyundain Thierry Neuville. Johtoasema vankistuu entisestään eikä Rovanperä tunnu juurikaan äärirajoilla puskevan vaikka pohjia satelee.
– Aika liukasta on nyt. Pääsee koko ajan kuitenkin kovempaa ja ajamme ihan hyvin. Yhdessä liukkaassa paikassa menin vähän pitkäksi. Paljon Suomen lippuja myös, joten on siistiä vetää, sanoi Rovanperä.
Hyundain Esapekka Lappi vääntää edelleen väkevästi kärkitaistossa ja kuumin kamppailu on tällä hetkellä käynnissä rallin kolmannesta sijasta Toyotan Elfyn Evansia vastaan. Lappi oli tällä kertaa 1,2 sekuntia nopeampi ja ero taakse on nyt 3,7 sekuntia.
– Yritin olla puhdas, mutta oli aika liukasta. Luulin, että tuli rengasrikko, sillä oli aika paljon tärinää. Yleisesti ottaen ihan ok, tuumasi Lappi.
Lappi jatkaa kilpailussa kolmantena ja tällä erikoiskokeella tallikaveri Neuville oli 2,9 sekuntia nopeampi. Eroa belgialaiseen on nyt 9,8 sekuntia.
Teemu Suninen jatkoi EK14:llä vahvoja otteitaan. Ero takana tuleviin kasvoi jälleen kuskeihin, jotka painavat täyttä MM-sarjaa. Suninen antaa hyviä näyttöjä Hyundain puikoissa.
– Oli todella nopea. Yritän ajaa hieman kovempaa, koska tuntuu jo suht luottavaiselta. Ei ollut ihan täydellinen pätkä, sanoi Suninen maalissa.
Seuraava erikoiskoe käynnistyy kello 17:56 Suomen aikaa. Ohjelmassa on lauantaina viel kolme pätkää. Kokonaistilanne alla.
Viron MM-rallin tilanne, EK 14/21
- Kalle Rovanperä & Jonne Halttunen, Toyota
- Thierry Neuville, Hyundai +27,7
- Esapekka Lappi & Janne Ferm, Hyundai 37,5
- Elfyn Evans, Toyota +41,2
- Teemu Suninen & Mikko Markkula, Hyundai +1:22,4
- Pierre-Louis Loubet, M-Sport Ford +1:56,5
- Takamoto Katsuta, Toyota +2:03,2
- Ott Tänak, M-Sport Ford +5:36,2
- Andreas Mikkelsen, Skoda (WRC2) +6:36,8
- Sami Pajari & Enni Mälkönen, Skoda (WRC2) +6:55,3
- Gus Greensmith, Skoda (WRC2) +7:00,9
- Emil Lindholm & Reeta Hämäläinen, Hyundai (WRC2) +7:42,7
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- F1-testien analyysi – tässä kierroskunkut ja nopeimmat ajat
- F1-fanin uusi vakiovaruste – tässä on SuomiF1 Podcast
- F1-talvitestit: Ferrarilla vaikuttaa olevan ainakin yksi ylivoimainen ase käytössään
- F1-talli jo kriisin partaalla – uusi auto jatkuvasti radan varressa
- Ferrari kohahdutti F1-testeissä – Aston Martinilla perustavanlaatuisia ongelmia
- Mercedes-pomo Toto Wolffilta täysi romahdus lehdistötilaisuudessa – ”Kohta nimeni löytyy Epstein-asiakirjoista”
- Ferrari esitteli mielettömän innovaation talvitesteissä – takasiipi ylösalaisin
- Mercedes-moottorin laillisuus edelleen kyseenalainen – säännöt saattaa muuttua kesken kauden
- Valtteri Bottaksen aloitus uuteen testiviikkoon kertoo karua faktaa – tekniset murheet kiusasivat talleja
- Ferrari säväytti F1-testeissä – tallin uusi päivitys toi kovan kärkiajan
- F1-talli jo kriisin partaalla – uusi auto jatkuvasti radan varressa
- Mercedes-pomo Toto Wolffilta täysi romahdus lehdistötilaisuudessa – ”Kohta nimeni löytyy Epstein-asiakirjoista”
- Riihimäki SM-ralli 2026: Reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Uudet F1-autot aiheuttivat uuden turvallisuushuolen – starttiproseduuriin muutos?
- Ferrari esitteli mielettömän innovaation talvitesteissä – takasiipi ylösalaisin
- F1-talvitestit: Ferrarilla vaikuttaa olevan ainakin yksi ylivoimainen ase käytössään
- Red Bullilta taas massiivinen uutinen: Tallin pääsuunnittelija jättää tehtävänsä välittömästi
- Mercedes-moottorin laillisuus edelleen kyseenalainen – säännöt saattaa muuttua kesken kauden
- Cadillacin tallipäällikkö hehkuttaa Valtteri Bottasta ja Sergio Pereziä: “Tätä haluamme kuljettajiltamme”
- Ferrari säväytti F1-testeissä – tallin uusi päivitys toi kovan kärkiajan