Näin paljon F1-autot ovat nopeutuneet viime vuodesta – kärkipäässä todellinen yllättäjä
F1-sarjassa kehitetään jatkuvasti uusia innovaatioita ja insinöörit koittavat keksiä keinoja repiä kilpureistaan lisää suorituskykyä.
Uuden sukupolven autot näkivät päivänvalonsa ensimmäisen kerran viime kaudella ja suunnittelijat ovatkin onnistuneet jälleen kerran tekemään massiivisia parannuksia yhden kalenterivuoden aikana kilpureihinsa.
Max Verstappenin paaluaika lauantaina oli kahdeksan kymmenystä nopeampi kuin Charles Leclercin viimevuotinen veto, jolla vietiin paalupaikka Bahrainissa. Red Bull onkin yksi eniten kierrosaikaansa parantaneista talleista, kun verrataan aikoja nimenomaan viime vuoden Bahrainin GP:n aika-ajoihin.
Energiajuomatalli on ottanut lähes sekunnin harppauksen, mutta Red Bullin edessä on kaksi todellista yllätysparantajaa. Williamsin paras noteeraus oli lauantain aika-ajoissa noin 1,2 sekuntia parempi kuin vuosi sitten ja Aston Martinilla puolestaan hurjat 2,4 sekuntia.
Suomalaisittain lista on hieman huolestuttavaa katseltavaa, sillä Valtteri Bottaksen edustama Alfa Romeo löytyy viimeiseltä sijalta parannettuaan vuosi sitten ajettua parasta aikaansa vain reilulla kymmenyksellä. Koko listan näet alta.
Jos twiitti ei näy, näet sen tästä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kalle Rovanperän entinen kartanlukija Jonne Halttunen sai huippupestin Toyotalta
- Valtteri Bottas tienaa jälleen miljoonia – katso F1-kuljettajien palkat kaudella 2026
- HS: Harri Rovanperä myönsi rikoksen – syyttäjä vaati vankeusrangaistusta
- Paluuhuhut vellovat – näin kommentoi Christian Horner
- Jyväskylän MM-ralliin hurjia uudistuksia – legendaarisin pätkä jätettiin sivuun
- Toto Wolff kimpaantui vilppiväitteistä – tulinen viesti kilpailijoille
- F1-maailmanmestari Jenson Button siirtyy Aston Martinin riveihin uudessa roolissa
- Ralf Schumacher Ferrarin protestipuheista: ”Heidän pitäisi pitää suunsa kiinni”
- Uusi tieto Kalle Rovanperästä – häipyi vaivihkaa Uudesta-Seelannista
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- Barcelonan testit päätökseen – Lewis Hamilton viikon nopein, Valtteri Bottas keräsi arvokkaita kilometrejä
- Valtteri Bottas summasi avaustestit – Cadillac kohtasi karut realiteetit
- Jyväskylän MM-ralliin hurjia uudistuksia – legendaarisin pätkä jätettiin sivuun
- Uusi tieto Kalle Rovanperästä – häipyi vaivihkaa Uudesta-Seelannista
- F1-maailmanmestari Jenson Button siirtyy Aston Martinin riveihin uudessa roolissa
- HS: Harri Rovanperä myönsi rikoksen – syyttäjä vaati vankeusrangaistusta
- Entinen Haas-pomo Günther Steiner houkutteli F1-kuljettajan MotoGP-projektiin
- Ralf Schumacher Ferrarin protestipuheista: ”Heidän pitäisi pitää suunsa kiinni”
- Harmin paikka – Kalle Rovanperän viikonloppu totaalisesti pilalle
