Tallipomolta kova vihjaus – Sebastian Vettel tekemässä pikapaluuta?
Aston Martinin tallipäällikkö Mike Krack vihjaa, että viime kauteen uransa lopettanut Sebastian Vettel on yksi vaihtoehdoista tuuraamaan loukkaantunutta Lance Strollia, mikäli kanadalaisen toipuminen hänen polkupyöräonnettomuudestaan venähtää.
Krack painottaa, että Stroll on edelleen A-suunnitelma, eikä tuuraajia harkita, ennen kuin Strollin ajokunto ensi viikonlopun avauskisaan Bahrainissa selviää. Krack kuitenkin kertoo soitelleensa jo asiasta Vettelille ja mikäli Strollin toipuminen venähtää jopa kauden toiseen kisaan asti, saattaisi nelinkertainen mestari olla tässä kohtaa todellinen vaihtoehto.
Saksalaisella olisi hyvin aikaa valmisteluille ja hypätä tallin simulaattoriin keräämään kokemusta uudesta AMR23-kilpurista. Krack ei suostunut kertomaan, oliko Vettel osoittanut kiinnostusta tuuraushommiin, mikäli sellaista olisi tarjolla.
– OIen soitellut pari puhelua Sebastianin kanssa. Kyseessä on kuitenkin erittäin hypoteettinen asia ja tavoitteemme on saada Lance autoon. Sitten katsomme tilannetta uudelleen, koska edessä on ensin Bahrain, jonka jälkeen voimme vasta puhua Jeddasta, kertoo Krack motorsport.com -sivustolla.
– Älkää unohtako, että hänellä oli erittäin perusteellinen suunnitelma lopettaessaan ja sitä täytyy kunnioittaa. Katsotaan, mitä tapahtuu, kommentoi Krack mystisesti.
Vettel lopetti uransa viime kauteen ja neljän mestaruuden lisäksi vyölle ehti kertyä 299 kisastarttia, 53 voittoa sekä 57 paalupaikkaa.
Mikäli Stroll ei kykene ajamaan, on hänen tilalleen ensi viikon avauskisaan Bahrainissa vahvimmin ehdolla tuuraajaksi tallin testi- ja varakuljettaja Felipe Drugovich, joka ajoi kaksi sessiota talvitesteissä.
LUE MYÖS:
- Mercedes tyrmäsi McLarenin aika-ajoissa – Valtteri Bottakselle karu nöyryytys
- 18-vuotias suomalainen näyttävään voittoon Italian F4:ssä – F1-unelma elää vahvana
- Mercedekset ottivat rajusti yhteen Kanadan sprintissä ja tunteet kuohahtivat: ”Tuosta pitäisi tulla rangaistus”
- Valtteri Bottaksella epäonnea – Cadillac yllätti silti
- Max Verstappen katkaisi siivet lopettamishuhuilta: ”Jos mitään hullua ei tapahdu”
- Hurja putki päätökseen – Esapekka Lappi ajoi ulos
- Mercedes pysäyttämätön Kanadan sprinttiaika-ajoissa – konkarikuskin matka tyssäsi valliin
- Toyota-tähdeltä yllättävä kommentti Hyundain vauhdista
- Jari-Matti Latvala vaihtoi englanninkielisiin nuotteihin – japanilaiskartturille kova haaste Kreikassa
- F1-harjoituksissa riitti romua – Mercedes pelottavan vahva
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Kimi Räikkönen oli lähellä yllätyssiirtoa – F1-pomo muistelee katkeraa pettymystä
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Valtteri Bottas hirmuvedossa – ajoi ylivoimaiseen voittoon!
- Formulasirkus matkaa Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat