Legendaarinen brittitalli harkitsee huippulupauksen palkkaamista ensi kaudeksi – kiistellyn kuskin ura vaakalaudalla
F1All-sivuston tietojen mukaan Williams harkitsee Logan Sargeantin palkkaamista kilpakuljettajaksi tulevalle kaudelle.
Amerikkalaiskuljettaja on tehnyt vakuttavaa jälkeä kuninkuusluokan juniorisarjassa tällä kaudella. Sargeant on kolmantena MM-pisteissä, mikä riittäisi turvaamaan hänelle tarpeeksi superlisenssipisteitä F1-sarjaan nousemista varten.
Sargeantin välit Williamsin kanssa ovat muutenkin hyvät. Amerikkalaisesta tulee ensimmäinen jenkkikuski seitsemään vuoteen, joka osallistuu F1-viikonlopun tapahtumiin. Sargeant ajaa ensimmäisen vapaan harjoituksen Austinissa syksyllä.
Sargeant haastoi Oscar Piastria F3-mestaruudessa kaksi vuotta sitten. Rahallisen tuen puute piti miehen kuitenkin poissa F2-sarjasta viime kaudella. Tänä vuonna debytoinut amerikkalainen on kuitenkin osoittanut olevansa varteenotettava kandidaatti F1-ajopaikkaa varten.
Jos Williams päättää nuorentaa ajokaartiaan, tarkoittaisi se Nicholas Latifin lähtöä tallista. Alex Albon sai juuri uuden sopimuksen ensi kaudeksi, mutta Latifilla ei jatkopahvia ole. Williams oli myös Piastrin allekirjoituksen perässä, mutta tuoreimmat lähteet yhdistävät aussin McLarenille.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia