Ferrarilla jouduttiin jälleen kerran selittelemään taktisia valintoja – ”Ei toiminut odotetulla tavalla”
Sunnuntaisen Unkarin GP:n jälkeen Ferrarilla jouduttiin jälleen kerran raapimaan päitään toden teolla, kun strategiset päätökset menivät reisille.
Ferrarin tallipäällikkö Mattia Binotto joutui kertomaan syitä pieleen menneeseen strategiaan. Binotto syytti viileämpää keliä, jonka myötä muuttuneet olosuhteet laittoivat pelin uusiksi ainakin Ferrarin osalta.
– Vauhti ei ollut hyvää ja kaikilla mahdollisilla renkailla emme vain olleet niin hyviä kuin olimme ajatelleet, kertoo Binotto The Racelle.
Eniten ihmetystä herätti päätös laittaa kovin rengasseos Charles Leclercin Ferrariin. Tältäkin osin laskelmat pettivät.
– Simulaatiomme mukaan niissä olisi pitänyt olla vain pari vaikeaa kierrosta, jotta ne saa lämpimäksi, jatkaa Binotto.
– Sen mukaan ne olisivat olleet ensimmäiset 10-11 kierrosta hitaammat kuin mediumit, mutta olisivat sen jälkeen maksanut itsensä takaisin, ollen nopeampi valinta, kun puhumme 30:n kierroksen stintistä.
– Kaiken kaikkiaan renkaat eivät toimineet. Tiedän, etteivät ne toimineet odotetusti muissakaan autoissa, tuumasi Ferrari-pomo.
Ferrareilla oli hyvät lähtökohdat Unkarin kisaan, kun Red Bullit olivat kaukana takana ja molemmat punaiset autot kolmen joukossa. Carlos Sainz sijoittui kuitenkin neljänneksi ja Leclerc vasta kuudenneksi Max Verstappenin noustessa kymmenennestä lähtöruudusta aina voittoon saakka.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Sébastien Loebin uralle ei näy loppua – 51-vuotias rallilegenda palaa tositoimiin
- Toimittajalta hurja väite: Rallin MM-sarjan kulisseissa muhii uutispommi
- Onko tässä Ott Tänakin korvaaja? Näin Hyundai-pomo kommentoi asiaa
- KSML: Tommi Mäkisellä miljoonatulot – laukoi yllättävän kommentin toimittajalle
- Hitti vai huti? Audi paljasti esimakua F1-autostaan
- Toto Wolff myymässä osuuden Mercedeksen F1-tallista
- Ferrarin iso pomo jyrähti kuskeilleen: ”Pitäisi keskittyä ajamiseen, eikä puhumiseen”
- Ott Tänak kieltäytyi megasopimuksesta – myös Jari-Matti Latvalalta iso paljastus virolaisesta
- Näin Kalle Rovanperä reagoi Ott Tänakin jättiuutiseen – rallitähdet tapaavat toisensa eri merkeissä
- Oscar Piastri ei ymmärtänyt rangaistustaan – Charles Leclerc puolusti kilpaveljeään

- Toyota paljasti Kalle Rovanperän korvaajan – myös Sébastien Ogierin kohtalo selvillä