Valtteri Bottaksen surkeille harjoituksille selitys – Alfa Romeolla on ässä hihassaan Bakun aika-ajoon
Suomalaiskuljettaja Valtteri Bottas ei tuntunut pääsevän kunnolla vauhtiin Azerbaidzhanin GP:n kahdessa ensimmäisessä harjoituksessa. Alkukaudella loistaneen Alfa Romeon kyyti ei riittänyt edes kärkikymmenikköön. Bottas oli molemmissa harjoituksissa vasta sijalla 15.
Suomalainen selvensi tallin alisuorittamista harjoitusten jälkeen. Alfa Romeon odotettu päivityspaketti asennetaan autoon vasta lauantaiksi. Tallin todellinen vauhti Bakun katuradalla on siis vielä mysteeri.
– Tämä päivä ei näyttänyt todellista kuvaa siitä, missä mennään. Fakta on se, että meillä ei ole käytössä vielä ne parhaat osat, Bottas kommentoi Autosportille.
– Tein lisäksi virheen viimeisellä kierroksellani. Olin neljä kymmenystä edellä, mutta lukitsin renkaani.
– Joten jo pelkästään se huomioiden olisin ollut paljon lähempänä kärkeä. Lisäksi tulemme parantelemaan autoa huomiselle. Teimme paljon säätömuutoksia tänään ja loppupuolella auto alkoi tuntumaan paremmalta.
Bottas selittää myös, miksi talli ei asentanut päivityksiä suomalaisen autoon perjantaina.
– Minun ymmärtääkseni osat ovat jo täällä, mutta niitä ei ole paljon. Jos ajaisin kolarin menettäisimme ne päivitykset tälle viikonlopulle. Niiden käyttäminen lauantaista eteenpäin vähentää riskiä.
– Minä uskon, että pystymme parantamaan. Tämä rata on aika herkkä säätömuutoksille, joten oikeiden asetusten löytäminen tulee antamaan meille paljon tasaisempia aikoja.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valtteri Bottakselta hurja paljastus sairaudestaan: ”Olin kuin huumeaddikti”
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Red Bullilta merkittävä muutos jo Miamiin
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Kanadan GP 2026 – F1: Aikataulu, tv, kuskit, tulokset
- David Coulthardilta tyly arvio Aston Martinista – nosti esiin ison mokan
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- Kanarian MM-rallin tulokset – Sami Pajarille jälleen huippusijoitus
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- Nyt jysähti – mullistava uutinen rallin MM-sarjaan!
- Zak Brown sanoi sen ääneen: tähän talliin Max Verstappen siirtyy
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- FIA reagoi – Miamin F1-kisaviikonloppuun yllätysmuutos!
- Romahdus – Sami Pajari latasi suorat sanat!
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Ferrarin ex-pomolta yllättävä paljastus Red Bullista: ”Tarkoitus oli johtaa koko toimintaa”