Red Bullin Max Verstappen jatkoi voittokulkuaan ja vankisti asemaansa Formula 1 -sarjan MM-johdossa Kanadan GP:n voitolla sunnuntaina.

SuomiF1-sivusto listasi viikonlopun topit ja flopit.

TOP3

Juuso Koivumäki: Alpine. Ranskalaistallilta onnistunut viikonloppu. Kuljettajat toivat ison kasan pisteitä ja Fernando Alonson eturivin lähtöpaikka oli fantastinen suoritus. Kisassa oli runsaasti epäonnea virtuaalisen turva-auton kanssa, mutta kokonaisuutena nappiin mennyt viikonloppu.

Nooa Ruuth: Zhou Guanyu. Kiinalaistulokas on hiljentänyt epäilijänsä alkukaudella. Maksukuskiksi haukuttu Zhou on viime kilpailuissa, erityisesti aika-ajoissa onnistunut löytämään rytmin, jota Alfa Romeo tarvitsee. Zhou kuuluu F1-sarjaan, siitä ei ole enää epäilystäkään.

Eetu Lehtonen: Fernando Alonso. Kilpailu meni miten meni, mutta lauantainen suoritus sateisessa aika-ajossa oli täydellinen osoitus kokeneen Matadorin rattimiehen taidoista. Hyvän viinin tavoin kypsynyt ikinuori on edelleen ehdottomasti F1-sarjan eliittiä ja mahtava piristysruiske persoonansakin puolesta kuninkuusluokassa.

TOP2

Juuso Koivumäki: Alfa Romeo. Aika-ajon jälkeen viikonlopusta näytti tulevan täysi pannukakku, mutta kilpailussa molemmat kuljettajat näyttivät hampaansa. Valtteri Bottaksen kohdalla strategia meni täysin nappiin, kun taas Guanyu Zhou ajoi erinomaisen ja tasapainoisen kilpailun.

Fernando Alonsolle aikasakko viimeisen kierroksen törttöilystä Valtteri Bottasta vastaan – suomalaisen sijoitus kohenee

Nooa Ruuth: Mercedes. Tallilta koko kauden ehjin viikonloppu. Hybridiaikakautta dominoineet hopeanuolet eivät kärsineet auton pomppimisesta niin paljon. George Russellin mukaan ongelma on vielä läsnä, mutta Toto Wolff oli toiveikkaampi. Samalla Lewis Hamiltonille saatiin hyvän olon tunnetta palkintosijan avulla, joten Mercedeksen suunta on oikea.

Eetu Lehtonen: Zhou Guanyu. Kiinalaiskuljettajan pään päällä on pyörinyt epäilyksen pilvi alkukauden aikana, mutta vauhti on alkanut löytymään ja kriitikot hiljenemään. Pystyi toista viikonloppua putkeen vastaamaan Valtteri Bottaksen vauhtiin ja oli jopa nopeampikin. Pieni epäonni turva-auton myötä pudotti suomalaisen taakse, mutta juuri tällaisia suorituksia talli kaipaa molemmilta kuskeiltaan tasaisessa keskikastissa.

TOP1

Juuso Koivumäki: Mercedes. Molemmat autot neljän parhaan joukossa. Voiko autonsa kehittämisessä ”epäonnistuneelta” tallilta enempää vaatia? Mercedes hyödynsi muiden epäonnistumiset ja epäonnet tuoden molemmat autot takuuvarmasti maaliin. Loistava viikonloppu maailmanmestareilta.

Nooa Ruuth: Max Verstappen. Hollantilainen on aivan omaa luokkaansa. Jälleen tyylipuhdas esitys ilman mitään ylimääräistä. Verstappenin kohdalla meinaavat loppua adjektiivit, joilla miestä ylistäisi. 24-vuotias on nyt kaikkien aikojen voittotilastossa yhdeksäntenä. Ei huono saldo mieheltä, jonka uraa on mahdollisesti jäljellä ainakin toiset kahdeksan vuotta.

Eetu Lehtonen: Max Verstappen. Viikonlopun ykkösmiehestä ei liene taas epäselvyyttä. Sadekelissä aivan suvereeni, eikä kenelläkään ollut asiaa paalutaistoon. Kilpailussa lentävä hollantilainen otti oman paikkansa, eikä siitä luopunut. Kesti lopussa mestarin lailla Carlos Sainzin tarjoaman kovan paineen. Mestaruus matkaa jälleen Hollantiin ilman suurempaa epäonnea.

FLOP3

Juuso Koivumäki: Sergio Perez. Perezin loistava vire ei saanut jatkua Kanadassa. Aika-ajossa paha moka, mikä teki lähtöasetelmat kisaan lähes mahdottomiksi. Tekninen vika ei viimeisenkin mahdollisuuden Montrealissa.

Nooa Ruuth: Haas. Aika-ajo meni loistavasti, mutta talli ampui itseään valitettavan tutusti jalkaan. Mick Schumacherin koneisto petti kilpailun alussa, Kevin Magnussen osoitti taas F1-uraansa varjostanutta hätiköintiä. Nopealla autolla ei tee yhtään mitään, jos kyytiä ei saa käännettyä pisteiksi.

Eetu Lehtonen: Kevin Magnussen. Alkukaudella mahtavia kisoja ajanut tanskalainen alkaa väläyttelemään uransa aiemmilta ajoilta tuttuja temppuja. Vaikka päätös liputtaa Haas-kuski varikolle oli mielestäni väärä, oltaisi sekin vältetty pienellä ripauksella malttia avauskierroksella. Hyvät pisteet oli tarjolla, mutta turha innokkuus Lewis Hamiltonin takakonttiin tuli kalliiksi.

Kevin Magnussen pakotettiin varikolle pikku kolhun myötä – jakoi kovaa palautetta kilpailun johdolle

FLOP2

Juuso Koivumäki: Yuki Tsunoda. Japanilainen oli jo ajamassa loistavaa kisaa surkean aika-ajon jälkeen, kunnes taskusta löytyi kardinaalimunaus. Varikolta tullessaan Tsunoda lipsautti auton seinään, kun tuli mutkaan liian kovalla vauhdilla kylmillä renkailla. Tuollaista ei vain voi käydä.

Nooa Ruuth: Yuki Tsunoda. Japanilaiselta kauden huvittavin ulosajo. Lappu lattiassa pois varikolta ja suoraan seinään. Toivottavasti Franz Tostin verenpainelääkkeet ovat kunnossa. Tsunodan ansiosta kilpailusta saatiin ainakin mielenkiintoinen.

Eetu Lehtonen: AlphaTauri. Bakussa tuntui, että italialaistalli sai juonen päästä kiinni, mutta konttaus jatkuikin Kanadan maalla. Yuki Tsunoda näytti nousevan takarivistä tosissaan pistetaistoon, mutta alokasmainen ulosajo varikon ulostulossa tuskin ainakaan lisää Franz Tostin hiusten kasvua. Pierre Gasly puolestaan oli kuin varjo entisestään, eikä kyyti riittänyt alkuunkaan.

FLOP1

Juuso Koivumäki: McLaren. Jälleen ohiviikonloppu brittitallilla. Välillä vauhti on keskikastin parasta, kun taas välillä se ei riitä edes pistetaisteluun. Tämän lisäksi Lando Norrisin renkaiden unohtaminen varikkostopilla oli aivan käsittämätöntä. Amatöörimäistä touhua McLarenilta.

F1-tähden naseva vastaus Mervi Kalliolle naurattaa maailmalla

Nooa Ruuth: McLaren. Raati on yksimielinen, brittitallin suoritus oli suorastaan nolo. Lando Norris sen kietytti: Kanadassa pielessä olivat, renkaat, pito, nopeus, varikkotoiminta sekä ohjattavuus. Aivan kaikki. Alpine hengittelee jo tallin niskaan MM-pisteissä.

Eetu Lehtonen: McLaren. Oranssien autojen suorituskyvyssä riittää heittelyä. Kanadassa oltiin keskikastin huonommalla puolella, tekniset ongelmat riivasivat, eikä sössimiset varikolla avittaneet brittitallin toimintaa. Tästä on suunta vain ylös päin.