Onko Mercedes palannut voittotaisteluun? George Russell ei halua luvata liikoja – Lewis Hamilton puolestaan kummasteli tallin kyytiä
F1-sarjaa viime vuodet hallinnut Mercedes näytti ensimmäistä kertaa tällä kaudella merkkejä huippuvauhdista perjantaina. Miamin harjoituksissa erityisesti George Russell loisti. Nuori britti sijoittui kärkikaksikkoon molemmissa harjoituksissa ja oli jopa nopein myöhemmässä sessiossa.
Lewis Hamilton ei ollut vielä ihan kärkivauhdissa, mutta sijat 8. sekä 4. olivat selvä parannus myös maailmanmestarille.
Russell ei kuitenkaan halua antaa liikaa toivoa saksalaistallin faneille. Vaikka talli onkin innoissaan hyvästä suorituksesta, niin oli kyseessä vasta harjoitukset.
– Me olimme tietoisia, että Miamin lämpimät olosuhteet tulisivat sopimaan meille hyvin. Olemme kärsineet liian alhaisista rengaslämmöistä tällä kaudella, Russell kommentoi RaceFans-julkaisulle.
– Auto tuntui hyvältä, mutta emme halua luulla liikoja. Kyseessä oli kuitenkin perjantai. Tämä on kuitenkin ollut kauden produktiivisin perjantain meille oppimisen kannalta. Tiedämme, että auton pomppiminen tulee aina olemaan läsnä, mutta tänään sitä tapahtui paljon pienemmässä määrin.
Hamilton puolestaan oli ihmeissään auton suorituskyvystä. Seitsenkertaisen maailmanmestarin mukaan auto tuntuu lähes samalta, mutta vauhtia tuntuu olevan enemmän.
– Tänään ajoimme vasta harjoituksia, joten kaikki eivät näyttäneet todellista kyytiään. Auto tuntuu minusta samalle, mutta tunnuimme olevan nopeampia. Auto pomppi minulla vielä, joten sitä ei ole vielä korjattu. Pikkuhiljaa auto kuitenkin kehittyy, Hamilton kommentoi lehdistölle perjantaina.
– Kilpailusta tulee vaikea lämpötilan takia. Auto kuumenee todella helposti. Saimme kuitenkin paljon positiivista dataa tänään. Toivottavasti pystymme ottamaan jälleen yhden askeleen huomenna.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jari-Matti Latvala: mykistävän ylivoimainen suoritus!
- Järkyttävä uutinen: Juha Miettinen on kuollut onnettomuudessa
- Rallimaailmasta jysähti iso uutinen: Ott Tänak Toyotalle
- Mercedes ja Red Bull jäivät kiinni ovelasta tempusta – F1-sarja puuttui peliin välittömästi
- Rallin MM-sarjassa muhii jättipaukku – HS: Jari-Matti Latvalan leuka loksahti
- Drift Masters 2026: Aikataulu, kuskit, Ahvenisto, mistä katsoa?
- Kanarian MM-ralli 2026: Erikoiskokeet, tv-lähetykset ja osallistujat
- Kalle Rovanperä: paluu!
- Kalle Rovanperä rikkoi hiljaisuuden somessa – paljastuksia yksityiselämästään
- Toto Wolff paljastaa: Mercedeksen tähtikuljettajat olivat lähellä saada kenkää
- Rallin MM-sarjassa muhii jättipaukku – HS: Jari-Matti Latvalan leuka loksahti
- Järkyttävä uutinen: Juha Miettinen on kuollut onnettomuudessa
- Kanarian MM-ralli 2026: Erikoiskokeet, tv-lähetykset ja osallistujat
- Rallimaailmasta jysähti iso uutinen: Ott Tänak Toyotalle
- Mercedes ja Red Bull jäivät kiinni ovelasta tempusta – F1-sarja puuttui peliin välittömästi
- Jari-Matti Latvala: mykistävän ylivoimainen suoritus!