Odottaako Valtteri Bottasta lähtöruuturangaistus – suomalainen kommentoi jälleen yhtä teknistä murhetta
Alfa Romeon Espanjan GP alkoi heikosti. Toiseksi eniten päivityksiä viikonloppuun tuonut talli ei saanut irti paljoa dataa toisessa harjoituksessa. Valtteri Bottaksen iltapuhde päättyi vain muutaman minuutin jälkeen epäiltyyn moottorivikaan.
Tämä on huono uutinen suomalaiselle. Bottaksella on Espanjassa käytössä jo toinen polttomoottori sekä kolmas ja viimeinen sallittu turbo tälle kaudelle. Jos osat ovat pahasti vaurioituneet, voi suomalaista odottaa lähtöruuturangaistus sunnuntain osakilpailuun.
Bottaksen mukaan perjantain harjoitusten ongelmat alkavat olla jo huolestuttava trendi. Suomalainen oli kuitenkin tyytyväinen autonsa tuntumaan.
– Haiston ja näin savua. Sitä ennen kuului ääntä, joka ei kuulostanut hyvälle. Emme ole vielä saaneet autoa takaisin varikolle tutkintaa varten, mutta epäilemme moottorivikaa, Bottas kommentoi F1TV:n haastattelussa.
– Tämä näyttää olevan jo trendi, että perjantaimme ovat ongelman täytteisiä. Se on valitettavaa, mutta ainakin olemme osoittaneet voivamme nousta tästä. Auto tuntui hyvältä medium-seoksella, joten siitä on hyvä rakentaa.
Bottas on napannut pisteitä neljästä osakilpailusta. Jeddassa suomalainen jäi nollille keskeytyksen takia.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi