Kaksoisvoiton Monacon GP:ssä sössinyt Ferrari ei saanut haluamaansa tulosta protestoidessaan Red Bull -kuskien tuloksia kilpailun jälkeen. Talli väitti Sergio Perezin sekä Max Verstappenin ylittäneen varikon ulostulossa keltaisen sulkuviivan.

Videokuva osoitti, että Verstappenin kohdalla rike olisi saattanut hyvinkin käydä. Red Bullin sekä Ferrarin edustajat olivat myöhään sunnuntai-iltana tuomariston juttusilla asiasta.

Tuomaristo päätti kuitenkin lopulta hylätä molemmat protestit, joten tulos ei tule muuttumaan.

Kyseessä oli kuitenkin jälleen pientä epäselvyyttä. Kilpailunjohtajan antamassa ohjeistuksessa sanotaan, että kuljettajien on pysyttävä keltaisen viivan oikealla puolella. Itse sääntökirjassa mainitaan vain se, että auto ei saa ylittää keltaista viivaa.

Tuomaristo päätös nojautui kuitenkin sääntökirjaan, joten vaikka Verstappenin renkaat kävivätkin viivalla, ei hollantilainen ylittänyt sitä missään vaiheessa.

Perezin kohdalla epäselvyyttä ei ollut. Ferrari myönsi välittömästi protestoineensa meksikolaisen voittoa ilman perusteita.

LUE MYÖS: