Fernando Alonso on valmis siirtymään kärkitalliin – espanjalainen ei kaihtaisi edes kakkoskuskin roolia
Kaksinkertainen maailmanmestari Fernando Alonso on vailla sopimusta ensi kaudelle. Alpine-kuljettaja on halukas pysymään ranskalaistallissa, mutta myös muut vaihtoehdot kiinnostavat.
F1-sarjan vanhin aktiivikuljettaja ei voi odotella Alpinen projektin tuottavan hedelmää enää pitkään. Tallit haluavat jatkuvasti nuorentaa kuljettajakaartejaan, joten kokeneelle Alonsolle voi tulla pian kiire kolmannen mestaruuden jahtaamisessa.
Alonso kuitenkin uskoo itseensä. Espanjalaisen tavoite on voittaa maailmanmestaruus ja hän uskoo pystyvänsä siihen. 40-vuotias on valmis jopa siirtymään kärkitalliin, jossa ykköskuskin roolia ei olisi tarjolla.
– Tietysti uskon itseeni. En minä olisi täällä enää jos niin ei olisi, Alonso kommentoi Sky Sportsille.
– Minä toivon, että saan vielä alleni auton, joka antaa mahdollisuuden haastaa mestaruudesta. Olen valmis haastamaan toisen ”alfakuljettajan”. Minä en usko sarjasta löytyvän parempia ykköskuskeja.
– Tallit tarvitsevat kaksi loistavaa kuskia. Uusien sääntöjen takia joka kierrokselta opitaan jotain uutta, joten kokemustakin tarvitaan. Haluan nähdä, mitä mahdollisuuksia minulle avautuu seuraavina vuosina.
Alonson alkukausi on ollut vaikea. Espanjalainen nappasi vasta toisen pistesijansa Espanjassa komean nousun jälkeen.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valtteri Bottakselta tärkeä viesti nuorille kuskeille: ”Virheistä oppiminen on osa elämää”
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- Indy 500:ssa raju onnettomuus – entinen F1-kuski vietiin leikkaukseen
- Mercedes tuo ison päivityksen Kanadaan – Toto Wolffilta selvä viesti
- Max Verstappen kommentoi lopettamista suoraan – ”Olemme kauempana”
- Kova ulostulo! F1-valmistaja latasi suoraa tekstiä V8-koneista
- Porsche-legenda ylisti Max Verstappenia – ”Hän todisti sen varmasti”
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Kalle Rovanperä palaa töihin Suomessa – houkuttelee fanejaan paikan päälle
- Onko Esapekka Lapin voittoputki vaarassa? Imatralla vastassa uusi haaste
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Imatran SM-ralli 2026: Aikataulu, reitti, kuskit, tv
- Teemu Suninen puhuu suoraan – “Kuulumme takaisin pääluokkaan”
- Kalle Rovanperällä hurja omaisuus: Sisäpiiristä merkittävä paljastus IS:lle
- Ex-kuskilta kova näkemys Mercedeksen kuskikaksikosta: ”Yhtä nopeasti kuin Valtteri Bottas aikoinaan”