Valtteri Bottas senttien päässä kolarista Imolan harjoituksissa – illan aika-ajoista tulossa farssi?
Emilia-Romagnan GP:n ensimmäinen harjoitussessio saatiin päätökseen märissä merkeissä. Viime yönä sekä tänään aamulla Imolan rataa vihmonut sade jätti jo valmiiksi haastavan radan läpimäräksi.
Tämä näkyi kuljettajien suorituksissa. Sessiossa nähtiin yli 10 pyörähdystä, jatkuvia radaltasuistumisia sekä yksi punainen lippu. Lando Norris pyörähti session loppupuolella hiekalle, mutta onnistui jatkamaan pienen peruuttelun jälkeen.
Valtteri Bottaksen päivästä oli lähellä tulla järkyttävä pettymys. Harjoituksen loppuessa suomalainen pyörähti kovasta vauhdissa samassa kohtaa Norrisin kanssa. Suomalaisen etusiipi jäi onneksi vain muutaman sentin seinästä, mutta hiekalle jääneet takarenkaat jättivät suomalaisen lopulta jumiin. Bottaksen loppusijoitus oli 11:ta.
Session selvästi nopein kuljettaja Charles Leclerc pyörähti sessiossa peräti neljä kertaa. Kilpuri pysyi kuitenkin ehjänä, joten välikelin renkaalla ajettu 1:29.402 oli lopulta iltapäivän nopein aika. Kierrosajoista on vaikea vetää johtopäätöksiä, sillä jatkuvasti eläneet rataolosuhteet sekä kuljettajien asetukset repivät tulostaulun noin 10 sekunnin aikajanalle.
Leclercin perään asettui tallikaveri Carlos Sainz. Hallitseva maailmanmestari Max Verstappen oli kolmas noin puolitoista sekuntia kärkiajasta. Ferrarin nopeudesta kertoo myös tallin päätös jättää päivitykset Maranelloon Imolan viikonloppuna. Jokainen muu talli joutui painimaan erilaisten autojensa kanssa surkeissa olosuhteissa. Tämän takia todellista dataa päivitysten toimivuudesta on vaikea saada.
Sääolosuhteet vaikeuttavat myös illan aika-ajojen asetuksia. Sprinttiviikonloppuna talleilla on vain yksi sessio aikaa löytää oikeat setupit, joilla pitäisi viedä aika-ajo, sprintti sekä kilpailu läpi.
Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
LUE MYÖS:
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Max Verstappenin pinna paloi – näytti George Russellille keskisormea
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
