Entinen F1-kuljettaja sekä kauden 2016 maailmanmestari Nico Rosberg pelkää Ferrari-kuljettaja Carlos Sainzin tekevän jatkossakin ajovirheitä.

Sainzin perjantainen aika-ajo meni mönkään hänen ulosajonsa myötä toisessa osiossa. Ferrari meni palasiksi ja hän lähtee vasta kymmenentenä lauantaiseen sprinttikilpailuun. Espanjalainen on nyt kovassa pinteessä, sillä sarjan edellisessä osakilpailussa Australiassa hänen viikonloppunsa meni myös täysin pieleen.

Rosbergilla on kokemusta kovasta henkisestä paineesta, sillä hän on ollut tallikaverina muun muassa Michael Schumacherin sekä Lewis Hamiltonin kanssa. Saksalainen pelkää Sainzin pääkopan puolesta.

– Ehkä paineet ovat hänen osaltaan kasvamassa liian suuriksi, sanoo Rosberg Sky Sportsille.

– Ferrarilla ajaminen sekä siellä taisteleminen voitoista ja mestaruuksista on äärimmäinen painekattila F1:ssä. Se ei henkiseltä kantilta katsottuna enää kovemmaksi mene.

– Ehkä näemme tässä vaikeuksia sopeutua nimenomaan tuohon tilanteeseen. Etenkin tallikaverin ollessa Charles Leclerc, joka on tällä hetkellä ilmiliekeissä ja suorittaa äärimmäisen hyvin, analysoi ex-kuljettaja.

Sainz on kolmen osakilpailun jälkeen jäänyt tallikaveristaan jo 38 piseen päähän ja on vaarassa pudota tallin selväksi kakkoskuljettajaksi, mikäli homma ei ala paremmin rokkaamaan.