Mercedes yllättäen Imolan viimeisten harjoitusten nopein – Valtteri Bottakselle karmea aloitus sprinttipäivään
Imolan sprinttiviikonlopun toinen ja viimeinen harjoitussessio saatiin päätökseen. Session nopein oli jopa yllättäen Mercedeksen George Russell. Brittikuski oli noin kahdeksan sadasosaa Sergio Pereziä nopeampi. MM-kärkinimi Charles Leclercin huima putki päättyi myös. Monacolainen oli sijoittunut kauden jokaisessa sessiossa kärkikaksikkoon, mutta tänään mies oli kolmas.
Päivän sessio oli katastrofi Valtteri Bottakselle. Eilen aika-ajot ennenaikaisesti vian takia keskeyttänyt suomalainen ei saanut vyölleen kierrostakaan sprinttiä edeltävässä harjoituksessa. Bottaksen autoa ei näyttänyt lähellekkään valmiilta radalle. Tallilla on kolme tuntia aikaa saada miehen auto kasaan ennen sprinttiä.
Ongelmia oli myös McLarenilla. Daniel Ricciardon voimanlähteessä huomattiin vika, eikä aussikuskia nähty myöskään radalla. Lando Norris sai alleen vain yhden kierroksen ennen jarruongelmaa. Lopussa britti pääsi vielä radalle yhdeksi kierrokseksi.
Kuljettajat pääsivät kokeilemaan autojaan ensimmäistä kertaa kuivalla säällä tänä viikonloppuna. Aikoja on kuitenkin vaikea verrata tässä sessiossa, sillä autojen säätöihin ei ole saanut tehdä muutoksia eilisen aika-ajon jälkeen.
Kärkikymmenikköön mahtuivat myös Lewis Hamilton, Fernando Alonso, Carlos Sainz, Max Verstappen, Yuki Tsunoda, Pierre Gasly sekä Zhou Guanyu.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Red Bullilta merkittävä muutos jo Miamiin
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Kanadan GP 2026 – F1: Aikataulu, tv, kuskit, tulokset
- David Coulthardilta tyly arvio Aston Martinista – nosti esiin ison mokan
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- Sami Pajarin kaudessa toistuu nyt sama kaava – taas palkintopallilla
- Christian Hornerilta suoraa tekstiä – paluu F1-sarjaan edessä?
- Kanarian MM-rallin tulokset – Sami Pajarille jälleen huippusijoitus
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Villi väite: F1-supertähti korvaa Max Verstappenin?
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- Nyt jysähti – mullistava uutinen rallin MM-sarjaan!
- Zak Brown sanoi sen ääneen: tähän talliin Max Verstappen siirtyy
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- FIA reagoi – Miamin F1-kisaviikonloppuun yllätysmuutos!
- Romahdus – Sami Pajari latasi suorat sanat!
- Ferrarin ex-pomolta yllättävä paljastus Red Bullista: ”Tarkoitus oli johtaa koko toimintaa”