Kuka ajaa Max Verstappenin tallikaverina ensi kaudella? Red Bull -pomo paljasti kuskipäätöksen ajankohdan
Red Bull -tallin neuvonantaja Helmut Marko kertoo, että heiltä on odotettavissa uutisia ensi kauden kuljettajavalinnastaan kesällä.
Energiajuomajätin uskotaan pallottelevan Sergio Perezin sekä Pierre Gaslyn välillä. Perez ajaa toista kauttaan Red Bullilla ja hänen sopimuksensa itävaltalaistallin kanssa kantaa kuluvan kauden loppuun.
Gasly kurvailee Red Bullin sisartallissa AlphaTaurilla ja ranskalaisella on diili Red Bull -perheen kanssa kauden 2023 loppuun saakka.
Marko paljastaa soymotorille heidän tekevän päätöksen Max Verstappenin tallikaverista ennen F1-sarjan kesätaukoa.
– Teemme päätöksen ennen kesälomia siitä, kuka ajaa Maxin tallikaverina 2023. Pierrellä on sopimus kauden 2023 loppuun saakka, joten meillä on vielä aikaa, kertoi Marko.
Marko lisäsi vielä, että päätös tehdään puhtaasti kuljettajien suoritusten perusteella. Perez on ajanut vahvan alkukauden ja erinomaisena kisakuljettajana pystynyt vastaamaan jopa Verstappenin vauhtiin aika-ajoissakin.
Gaslyn alkukausi on ollut hieman vaikeampi, eikä AlphaTauri ole aivan löytänyt vielä viime kauden kaltaista virettä. Neljän kilpailun jälkeen ranskalaisella on myös omaa tallikaveriaan Yuki Tsunodaa vähemmän MM-pisteitä, mutta kausi on vasta alussa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jari-Matti Latvala: mykistävän ylivoimainen suoritus!
- Järkyttävä uutinen: Juha Miettinen on kuollut onnettomuudessa
- Rallimaailmasta jysähti iso uutinen: Ott Tänak Toyotalle
- Mercedes ja Red Bull jäivät kiinni ovelasta tempusta – F1-sarja puuttui peliin välittömästi
- Rallin MM-sarjassa muhii jättipaukku – HS: Jari-Matti Latvalan leuka loksahti
- Drift Masters 2026: Aikataulu, kuskit, Ahvenisto, mistä katsoa?
- Kanarian MM-ralli 2026: Erikoiskokeet, tv-lähetykset ja osallistujat
- Kalle Rovanperä: paluu!
- Kalle Rovanperä rikkoi hiljaisuuden somessa – paljastuksia yksityiselämästään
- Toto Wolff paljastaa: Mercedeksen tähtikuljettajat olivat lähellä saada kenkää