Kilpailun johdolla oli liipaisinsormi herkässä – punaisten lippujen määrässä tehtiin uusi ennätys
Emilia-Romagnan GP:n perjantaiset aika-ajot olivat värikkäät ja tapahtumarikkaat. Epävakaisten olosuhteiden johdosta kuljettajat tekivät runsaasti ajovirheitä ja sessioiden kulku takkusi pahasti.
Aika-ajot keskeytettiin punaisilla lipuilla yhteensä runsaat viisi kertaa, joka on F1-sarjan uusi ennätys. Aiempia ennätyksiä nimenomaan aika-ajojen punaisten lippujen osalta pitivät hallussaan Unkarin GP 2016 sekä Azerbaidzhanin GP 2021. Molemmilla kerroilla aika-ajot keskeytettiin neljä kertaa.
Perjantaina Imolassa punaiset viuhuivat ensimmäisen kerran heti aika-ajojen alkumetreillä, kun Williams-tallin Alexander Albonin takajarrut syttyivät tuleen ja thaikuljettajan auto roiski romua ympäri rataa. Aika-ajot pantiin tauolle toistamiseen kakkososiossa, kun Ferrarin Carlos Sainz tuhosi autonsa Imolan radan viimeisen mutkan ratavalleihin.
Kolmannen kerran leikki keskeytettiin viimeisessä osiossa, kun kilpailun johto katsoi Haas-tallin Kevin Magnussenin jääneen turva-alueelle jumiin. Aika-ajot keskeytettiin välittömästi punaisilla lipuilla, mutta tanskalainen sai autonsa taidokkaasti veivattua takaisin radalle ja päräyttikin vielä upeasti aika-ajoissa neljänneksi.
Ratavirkailijat saivatki mahtavan käsitreenin perjantaina, sillä neljännen kerran ajot pantiin tauolle Valtteri Bottaksen Alfa Romeon toimesta. Suomalaiskuljettajan kilpuri hyytyi radan varteen ennen viimeisiä mutkia ja sveitsiläistallin auton poistamisen ajaksi lähdettiin jälleen jäähdyttelemään laitteita.
Viidennen kerran punaiset aiheutti McLarenin Lando Norris aivan aika-ajon loppuhetkillä. Britti pyörähti ja jäi auton pohjasta jumiin Imolan radan turva-alueille. Näin ollen sessio keskeytettiin viidennen sekä viimeisen kerran. Kelloon jäi enää noin puoli minuuttia aikaa, joten sen hetkinen tuloslista jäi voimaan.
Perjantaisen aika-ajon tuloslistan näet tästä tai huippuhetket sisältävältä videolta alta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kalle Rovanperä rikkoi hiljaisuuden somessa – paljastuksia yksityiselämästään
- Toto Wolff paljastaa: Mercedeksen tähtikuljettajat olivat lähellä saada kenkää
- Janni Hussilta raju paljastus: koki MM-rallireissussa todella kovia
- Käsittämätöntä draamaa MM-rallin viime hetkillä – Toyotalle kaksoisvoitto Pajarin ja Katsutan voimin
- Ella Häkkinen juhli voittoa Formula 4:n naisten luokassa!
- Huomasitko? Kroatian MM-rallia johtavalta Sami Pajarilta hulvaton Kummeli-heitto
- Kroatian rallissa dramaattinen alku: MM-kärjet pihalle – Sami Pajari johtoon
- 8-vuotias Rianna Räikkönen räväytti – moottoriurheilun jättiläinen huomasi heti
- Rallit.fi: Kalle Rovanperä piti lupauksensa – jotain vielä isompaa luvassa
- Max Verstappen menettää legendaarisen kisainsinöörinsä kilpailijatallille – hollantilaisen Red Bull -ura lähestyy loppua?
- Rallit.fi: Kalle Rovanperä piti lupauksensa – jotain vielä isompaa luvassa
- 8-vuotias Rianna Räikkönen räväytti – moottoriurheilun jättiläinen huomasi heti
- Ella Häkkinen juhli voittoa Formula 4:n naisten luokassa!
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Nyt se paljastui: tässä on Janni Hussin korvaaja!