Red Bullin pahin painajainen kävi toteen – ”Brutaali päätös kilpailulle”
Kuva: Getty Images
Red Bullin tallipäällikkö Christian Horner sanoo heidän tallinsa pahimman painajaisen käyneen toteen Bahrainin GP:ssä.
Red Bull näytti saalistavan avauskilpailusta mukiinmenevät pisteet, kunnes molempia autoja alkoi vaivata tekniset viat kilpailun lopussa.
Ensiksi Max Verstappen putosi pelistä, eikä siinä ollut vielä kaikki, kun heti perään myös Sergio Perezin RB18 -kilpuri sanoi sopimuksensa irti.
– Se oli brutaali päätös kilpailulle, tiivisti Horner gpfansin mukaan.
– Se mikä näytti kohtalaiselta kasalta pisteitä, haihtui yhtäkkiä viimeisten kierrosten aikana.
Horner kertoo molempien autojen kärsineen samankaltaisista ongelmista ja Red Bullin neuvonantaja Helmut Marko ehtikin jo paljastaa ongelmien liittyneen bensansyöttöön.
– Erittäin harmillista menettää 30 pistettä. Positiivinen asia on tosin siinä, että meillä oli todella kilpailukykyinen auto, jatkaa Red Bull -päällikkö.
– Meillä ei ollut ihan samanlaista vauhtia kuin Charlesilla (Leclerc), mutta näimme hienoa kilvanajoa Maxin ja Charlesin välillä. Mutta koko kauden mittaa katsottuna meidän täytyy selvittää ongelmat ja tulla takaisin vahvempina ensi viikonloppuna, sanoi Horner.
Koosteen dramaattisesta Bahrainin GP:stä näet alla olevalta videolta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kalle Rovanperä rikkoi hiljaisuuden somessa – paljastuksia yksityiselämästään
- Toto Wolff paljastaa: Mercedeksen tähtikuljettajat olivat lähellä saada kenkää
- Janni Hussilta raju paljastus: koki MM-rallireissussa todella kovia
- Käsittämätöntä draamaa MM-rallin viime hetkillä – Toyotalle kaksoisvoitto Pajarin ja Katsutan voimin
- Ella Häkkinen juhli voittoa Formula 4:n naisten luokassa!
- Huomasitko? Kroatian MM-rallia johtavalta Sami Pajarilta hulvaton Kummeli-heitto
- Kroatian rallissa dramaattinen alku: MM-kärjet pihalle – Sami Pajari johtoon
- 8-vuotias Rianna Räikkönen räväytti – moottoriurheilun jättiläinen huomasi heti
- Rallit.fi: Kalle Rovanperä piti lupauksensa – jotain vielä isompaa luvassa
- Max Verstappen menettää legendaarisen kisainsinöörinsä kilpailijatallille – hollantilaisen Red Bull -ura lähestyy loppua?
- Rallit.fi: Kalle Rovanperä piti lupauksensa – jotain vielä isompaa luvassa
- 8-vuotias Rianna Räikkönen räväytti – moottoriurheilun jättiläinen huomasi heti
- Ella Häkkinen juhli voittoa Formula 4:n naisten luokassa!
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Nyt se paljastui: tässä on Janni Hussin korvaaja!