Lähde F1-tallin sisältä paljastaa huolestuttavia uutisia auton suorituskyvystä – ”Kilpuri ei vain ole hyvä”
Espanjalaisjulkaisu Mundo Deportivon mukaan ranskalaistalli Alpine on saamassa karun herätyksen tulevalla kaudella. Viime vuonna viidenneksi valmistajien pisteissä sijoittunut ranskalaistalli on tallin sisäisen lähteen mukaan pulassa uuden kilpurinsa kanssa.
Tallin uudesta voimanlähteestä nousi huolestuttavia huhuja ennen Barcelonan talvitestejä. Alpinen toimitusjohtaja Laurent Rossi kommentoi avoimesti siitä, miten talli keskittyi puhtaasti Renault-moottorin suorituskykyyn hyläten luotettavuuden. Lopulta kone myös poksahti viimeisenä testipäivänä.
Ongelmat ovat tuntuneet kuitenkin kasautuvan tallin sisällä. Fernando Alonson mestaruustoiveet näyttävät jäävän pelkästään haaveiksi.
– Fernando on todella hyvä, mutta auto… ei niinkään, Alpinen sisäinen lähde kommentoi Mundo Deportivolle päätään pudistaen.
– Autosta puuttuu selvästi jotain. Eikä se ole vain yksittäinen asia.
Alonso itse myönsi olevansa huolissaan erityisesti moottorin nopeudesta. Espanjalaisen mukaan uuden biopolttoaineen käyttäminen on tuottanut kehitystiimille vaikeuksia.
– Olemme menettäneet suorituskykyä uuden polttoaineen kanssa. Kehitimme moottoria tehokkaammaksi, mutta todellinen vauhti on vielä kysymysmerkki.
Alonso sekä Alpine palaavat tositoimiin ensi viikolla Bahrainin talvitesteissä.
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Legendaarinen autovalmistaja tekee yllätyspaluun F1-sarjaan – nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lipsauttiko Valtteri Bottas F1-jatkonsa? – ”Odotamme ensi vuodesta vaikeaa”
- Suomen F1-lupaus Tuukka Taposelle sopimus F3-sarjaan – seuraa Lewis Hamiltonin jalanjäljissä
- Valtteri Bottas aiheuttaa Sauberille päänvaivaa
- Red Bullin ensi kauden F1-autosta huolestuttavia spekulaatioita
- Ferrari-tähdeltä suorat terveiset FIA:lle – “Mielestäni heillä on tärkeämpiä prioriteetteja”
- Ex-kollega varoittaa Red Bullin tallipäällikköä – ”Kun voittaminen loppuu”
- Red Bull -pomo paljastaa: Talli yritti erottaa Daniel Ricciardon jo aiemmin kaudella
- F1-talli päätymässä rajuun ratkaisuun – hylkää omat moottorinsa
- MM-rallitähdet samassa junassa Max Verstappenin kanssa – ”FIA:n johto pyytänyt sulkemaan suumme”
- Valtteri Bottas aiheuttaa Sauberille päänvaivaa
- Lipsauttiko Valtteri Bottas F1-jatkonsa? – ”Odotamme ensi vuodesta vaikeaa”
- Legendaarinen autovalmistaja tekee yllätyspaluun F1-sarjaan – nähdään radalla jo ensi viikolla
- Suomen F1-lupaus Tuukka Taposelle sopimus F3-sarjaan – seuraa Lewis Hamiltonin jalanjäljissä