Romain Grosjean antaa tukensa kiistellylle F1-kilpailunjohtajalle – ”Hän teki oikean päätöksen”

IndyCar-kuljettaja Romain Grosjean uskoo, että kilpailunjohtaja Michael Masi teki oikean päätöksen tavallaan jatkaa Abu Dhabin GP:n kilpailua viimeisellä kierroksella. Austraalialainen sivuutti perinteisiä turva-autosääntöjä, jotta MM-kandidaatit Lewis Hamilton sekä Max Verstappen pystyivät taistelemaan voitosta yhden kierroksen kestävässä sprintissä.
Päätös on saanut puolestapuhujia useasta eri leiristä. Moni vaatii Masin päätä vadille, kun toiset pitivät päätöstä oikeana. Viime kaudella F1-uransa taakse jättänyt Grosjean on sitä mieltä, että Masi teki oikean teon mestaruustaiston viihdyttävyyden kannalta.
– Minä rakastin sitä, sydämeni pamppaili hulluna. Se oli todella jännittävää, Grosjean kommentoi RaceFans-sivustolle.
– Asian voi nähdä muutamalla tavalla. Olisi ollut outoa katsoa viimeistä kierrosta, jos ensimmäisen ja toisen kuskin välissä olisi ollut autoja. Toisaalta Lewisin kannalta päätös ei ollut hyvä. Mutta TV-katsojana sekä kannattajana, mielestäni Michael Masi teki oikean päätöksen.
FIA on aloittanut sisäisen tutkinnan Abu Dhabin tapahtumiin. Autoliitto paljastaa tutkintatulokset viimeistään helmikuun alussa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat
- Lähde: Max Verstappen vaihtaa tallia – hyväksynyt Toto Wolffin tarjouksen
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat
- Ajaako Valtteri Bottas Cadillacilla? Näin tallipäällikkö kommentoi kuumaa huhua