Nyt tuli rajua tekstiä – entinen F1-tähti vaatii Max Verstappenille ajokieltoa
Entinen F1-kuljettaja Juan Pablo Montoya haluaisi nähdä Max Verstappenille lätkäistävän rangaistupisteitä saadakseen ajokieltoa kritiikistään kuninkuusluokkaa kohtaan.
Nelinkertainen mestari on ollut läpi alkukauden kenties äänekkäin uuden sukupolven F1-autojen kritisoija. Kolumbialaisen mielestä Verstappen on mennyt liian pitkälle epäkunnioittavissa kommenteissaan.
– Lajia on kunnioitettava. Se on okei, jos et pidä säännöistä, mutta tapa jolla puhut lajista, josta saat elantosi. Siitä pitäisi tulla seuraamuksia, sanoo Montoya BBC:n Chequered Flag podcastissa.
Montoya on tapauksen tiimoilta tosissaan ja ehdottaisi hollantilaistähdelle sen verran tuntuvaa rangaistuspistepottia, että hän joutuisi seuraamaan sivusta ainakin yhden kisan.
– Pistäkää hänet parkkiin. Lisätkää seitsemän tai kahdeksan pistettä lisenssille. Voin taata, että viestintä olisi erilaista, pauhaa ex-kuski.
Montoyan ehdottamat pistemäärätkään ei edes riittäisi ajokieltoon, sillä Verstappenilla on tässä kohtaa enää vain kolme rangaistuspistettä tilillään. 12 kappaletta tarvitaan yhden kisan huilivuoroon.
Red Bull -tähti tituleerasi jo talvitestien aikoihin uusia autoja kilpa-autoilun vastakohdaksi sekä sähköformula-autoihin steroideilla. Akuston voimanhallintaan liittyen koitettiin tehdä parannuksia viime viikonlopun Miamin kisaan, mutta Verstappen, eikä monet muutkaan vakuuttuneet, joskin askel parempaan saatettiin ottaa.
LUE MYÖS: Sääntöviilaukset eivät vakuuttaneet McLaren-tähteä – ”Akustosta on päästävä eroon”
Montoya jatkaa palauteryöppyään sanomalla, että kommentointi on hyvästä, kunha vain palaute on rakentavaa. F1-sarjaa ei hänen mielestään saisi tituleerata esimerkiksi Mario Kartiksi. Seitsenkertainen kisavoittaja muistuttaa myös politiikan välillä vaikuttava kuskin kommentteihin, joskin Verstappenin kohdalla tuskin on kyse siitä.
– Joko hän tuntee oikeasti niin, tai sitten talli pyytää häntä kommentoimaan näin. Viestintä on usein ohjattua. He kertovat, että tätä on puskettava, sillä se tulee auttamaan meitä, tuumaa Montoya.
Vääräleukojen mukaan Verstappenin kritiikki juontaa juurensa Red Bullin heikkoon alkukauteen. Nelinkertainen mestari ehti kuitenkin jo ennen kauden alkua sanoa autojen olevan sitä itseään, vaikka hän voittaisi joka ikisen kilpailun.
Neljän kisan jälkeen Verstappen on MM-pisteissä vasta seitsemäntenä ja valmistajien taistossa Red Bull löytyy neljänneltä sijalta.
LUE MYÖS: FIA-pomolta paljastus: F1-sarja palaa V8-moottoreihin
LUE LISÄÄ
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Saksan Drift Masters 2026: Tulokset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- Valtteri Bottaksen pomo sai kenkää – korvaaja nimetty
- Hollannin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Tulokset
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Tulokset
- Saksan Drift Masters 2026: Tulokset
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin