Fernando Alonso ylistää uransa lopettanutta Kimi Räikköstä – ”Tulemme kaipaamaan hänen lähestymistapaansa”
F1-legenda Kimi Räikkösen ura päättyi viime joulukuussa Abu Dhabissa 20 vuoden jälkeen. Suomalaiskuljettaja nappasi urallaan maailmanmestaruuden, sekä oli lopulta eniten F1-kilpailuja ajanut kuljettaja.
Suomalainen on saanut ansaitusti paljon lämpimiä sanoja osakseen eläköitymispäätöksen tullessa julki. Räikkösen kanssa 2001 debytoinut Fernando Alonso jää omien sanojensa mukaan kaipaamaan suomalaisen läsnäoloa Formuloissa.
– Hän on todella suorapuheinen, eikä hän halua pelata mitään pelejä. Hänellä on kuitenkin erilainen puoli itsessään, mitä hän ei halua näyttää, Alonso kommentoi Beyond the grid -podcastissa.
– Ei hän ole ”Jäämies”. Hän on todella lämminhenkinen kuorensa alla. Ehkä kaikkien pitäisi nähdä hänet kilparatojen ulkopuolella nähdäkseen todellisen Kimin.
Alonso ylisti myös Räikkösen saavutuksia kuninkuusluokassa.
– On vaikea ennustaa tulevaa debytoidessasi. Me molemmat olemme ajaneet fantastiset urat F1-sarjassa. Olemme maailmanmestareita, emmekä ehkä osanneet odottaa tätä vuonna 2001.
– Olen todella iloinen, että pystyin viettämään näin monta vuotta Kimin kanssa F1-sarjassa. Hän on hieno persoona ja jäämme kaikki kaipaamaan häntä ensi vuonna.
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Entinen Ferrari-pomo ei olisi hankkinut Lewis Hamiltonia talliin – ”Hänen pitää johtaa, ei Hamiltonin”
- Näin näet Keski-Euroopan MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Red Bullin kuskipalettiin vielä yllätyskäänne?
- Legendaarinen autovalmistaja tekee yllätyspaluun F1-sarjaan – nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lipsauttiko Valtteri Bottas F1-jatkonsa? – ”Odotamme ensi vuodesta vaikeaa”
- Suomen F1-lupaus Tuukka Taposelle sopimus F3-sarjaan – seuraa Lewis Hamiltonin jalanjäljissä
- Valtteri Bottas aiheuttaa Sauberille päänvaivaa
- Red Bullin ensi kauden F1-autosta huolestuttavia spekulaatioita
- Ferrari-tähdeltä suorat terveiset FIA:lle – “Mielestäni heillä on tärkeämpiä prioriteetteja”
- Ex-kollega varoittaa Red Bullin tallipäällikköä – ”Kun voittaminen loppuu”
- Legendaarinen autovalmistaja tekee yllätyspaluun F1-sarjaan – nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lipsauttiko Valtteri Bottas F1-jatkonsa? – ”Odotamme ensi vuodesta vaikeaa”
- Red Bullin kuskipalettiin vielä yllätyskäänne?
- Näin näet Keski-Euroopan MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Entinen Ferrari-pomo ei olisi hankkinut Lewis Hamiltonia talliin – ”Hänen pitää johtaa, ei Hamiltonin”