Toiseksi viimeisen osakilpailunsa Mercedeksen puikoissa ajanut Valtteri Bottas sijoittui Saudi-Arabian GP:ssä kolmanneksi. Samalla suomalainen varmisti pistetaulukossa MM-sarjan kolmannen sijan.

Bottas starttasi kilpailuun toisesta lähtöruudusta ja piti alkuhetkillä paikkansa, kunnes turva-autot ja punaiset liput sekoittivat pakkaa.

Suomalainen kertoi tuoreeltaan kilpailun jälkeen nauttineensa Jeddan vauhtisokkelosta.

– Ei ollut helppo päivä, kun oli kaikenlaisia esteitä punaisten lippujen ja muiden kanssa. Se teki siitä aika haastavaa. Uskoisin, että ensimmäisillä punaisilla alle laitetut kovat renkaat olivat virhe, sillä jotkut laittoivat mediumia, analysoi Bottas kisaansa.

– Menimme mediumille myöhemmin ja se oli okei. Jatkoimme vain puristamista. Ei ollut helppoa ohittaa, mutta lopulta viimeisellä suoralla sain sen onnistumaan, fiilisteli suomalainen viime metrien ohitustaan Esteban Oconista.

Bottas hehkutti jo ensimmäisissä harjoituksissa Jeddan nopeavauhtista katurataa ja suomalainen kertoi tulevansa innolla ensi kaudella samaan paikkaan uudestaan.

– Se on mukava rata. Suuri haaste fyysesti ja henkisesti. Hyvä GP ja odotan innolla tänne tulemista ensi vuonna, sanoi Bottas.

Bottaksella on edessä enää yksi kilpailu Mercedeksen haalareissa, kun suomalaiskuljettaja vaihtaa ensi kaudeksi Alfa Romeolle. Abu Dhabin päätösosakilpailu ajetaan jo ensi viikonloppuna.