Entinen F1-kilpailuvoittaja pidätettiin Ranskassa räjähdyksen takia – miehen selitykseen suhtaudutaan epäilevästi
Kuva: Getty Images
F1-legenda Jean Alesi on pidätetty räjähdyksen aiheuttamisesta epäiltynä. Entinen Ferrari-kuljettaja laukaisi vahinkoa tuottaneen ilotulitteen siskonsa ex-miehen toimiston ikkunalaudalla sunnunntaina.
Alesin mukana olivat miehen veli Jose, poika Guiliano sekä nimeämätön kolmas henkilö. Auton omistaja Jose Alesi otettiin ensimmäisenä kiinni, mutta myöhemmin ranskalaiskuljettaja saapui poliisiasemalle tunnustamaan tekonsa.
Alesin mukaan kyse oli huonosta pilasta. 57-vuotias oli ostanut ilotulitteen Italiasta, mutta ei osannut odottaa sen aiheuttavan näin suuria vahinkoja. Alesin lanko vaatii korvauksia tilanteesta.
Tapauksessa mukana oleva syyttäjä Antoine Wolff ei usko ranskalaiskuljettajan selitystä.
– Olen epäileväinen sen suhteen, että tällainen ”pila” tehtäisiin kymmeneltä illalla ilman, että kyseisen pilan kohde tietää syyllistä, Wolff kommentoi AFP:lle.
Alesi ajoi kuninkuusluokassa 201 osakilpailua voittaen yhden Ferrarin riveissä kaudella 1995. Hän oli viimeisin ranskalaisvoittaja F1-sarjassa ennen Pierre Gaslyn voittoa Monzassa kaudella 2020.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Max Verstappen ylivoimaan – Jesse Krohn kuudentena
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana