Lewis Hamilton kruunaa uskomattoman viikonloppunsa Brasilian GP:n voitolla – tuomaritoiminta nousi suureksi puheenaiheeksi

Lewis Hamilton voittaa Brasilian osakilpailun lopulta ylivoimaisesti. Sprinttiin viimeisestä ruudusta ja sunnuntain osakilpailuun 10:tä sijalta lähtenyt hallitseva mestari voitti lopulta 10 sekunnin turvin. Brittikuljettaja oli noussut peräti kolmanneksi reilussa viidessä kierroksessa.
Hamilton sekä MM-kärkinimi Max Verstappen taistelivat rajusti läpi kilpailun. Kilpailun puolivälin jälkeen hollantilainen ajatutti Hamiltonin leveäksi, jonka jälkeen rangaistus tuntui lähes varmuudelta. Tuomaristo ei kuitenkaan ottanut tilannetta edes tutkintaan, joten Hamiltonin tehtäväksi jäi ohittaa Verstappen radalla, minkä hän tekikin.
Kärkikolmikon täydensi Valtteri Bottas. Suomalaiskuljettaja menetti johtonsa lähdössä molemmille Red Bulleille, mutta onnistui lopulta peittoamaan Sergio Perezin selvästi. Meksikolaiskuski nappasi kilpailun nopeimman kierroksen ja neljännen sijan.
Kamppailu mestaruuskandidaattien takana tiivistyy myös. Ferrari kasvatti johtoaan McLarenia vastaan, kun Charles Leclerc sekä Carlos Sainz olivat sijoilla viisi ja kuusi. Heitä seurasi Pierre Gasly, joka on raahamassa Alpha Taurin Alpinen ohitse valmistajien mestaruustaistossa lähes yksin. Ranskalaistallin kuskit asettuivat Gaslyn taakse.
Kärkikymmenikön täydensi Lando Norris. Kimi Räikkönen oli kilpailussa lopulta sijalla 12. Kilpailusta keskeyttivät Lance Stroll sekä Daniel Ricciardo.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- F1:n jymysiirto vireillä – Mercedes-johdolta vihreää valoa
- Valtteri Bottas takoi läjäpäin kierroksia – F1-paluu lähellä
- Näin näet Viron MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas takoi läjäpäin kierroksia – F1-paluu lähellä
- Näin näet Viron MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- F1:n jymysiirto vireillä – Mercedes-johdolta vihreää valoa
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan