Kimi Räikkönen valmistautuu uransa viimeiseen Brasilian GP:seen – Interlagosilla erityinen paikka Jäämiehen sydämessä
Kuva: Getty Images
Alfa Romeon Kimi Räikkönen ajaa tulevana viikonloppuna uransa viimeisen Brasilian GP:n Interlagosissa.
Suomalainen on kurvaillut pitkän uransa aikana ties kuinka monella eri moottoriradalla, mutta Interlagosilla on ymmärrettävästä syystä erityispaikka Jäämiehen sydämessä.
Räikkönen nappasi ikimuistoisesti F1-uransa ainoan maailmanmestaruuden juuri Interlagosin radalla kaudella 2007.
– Interlagos pitää sisällään erityisiä muistoja minulle. Voitin siellä maailmanmestaruuden 2007, joten kisaaminen täällä viimeistä kertaa on mukavaa, kertoo Räikkönen Alfa Romeon kisaennakossa.
– Tietystikään en ajattele sellaisia asioita, kun olen autossa, mutta on kivaa olla täällä viime vuoden peruuntumisen johdosta.
Alfa Romeo toivoo saavansa jälleen lisää täytettä pistepusseihinsa vahvan Meksikon GP:n jälkeen. Sveitsiläistallilla on vielä pieni mahdollisuus saavuttaa MM-pisteissä edellä oleva Williams kaiken osuessa nappiin loppukauden kisoissa.
– Olin tyytyväinen vauhtiimme Meksikossa ja toivon meidän olevamme samalla tasolla myös täällä, jatkaa suomalaiskonkari.
– Viime viikon kisa ei ollut kovin tapahtumarikas omalla kohdallani, mutta saimme pisteitä, joten olin iloinen lopputulemaan.
– Loppupeleissä tulos oli hyvä, joten en välitä siitä, vaikka olinkin vain omillani suurimman osan iltapäivästä, sanoi Räikkönen.
Alfa Romeo tarvitsee onnistumisia, mikäli meinaa ottaa Williamsin vielä kiinni. Ero näiden tallien välillä on 12 pistettä, kun neljä osakilpailua on ajamatta.
LUE MYÖS:
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Max Verstappenin pinna paloi – näytti George Russellille keskisormea
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”