Yuki Tsunoda sai lisävirtaa huomatessaan pidättelevänsä Lewis Hamiltonia – ”Haluan Maxin voittavan mestaruuden”
Kärkikymmenikön ulkopuolelta palkintosijoille kiipeämistä yrittänyt Lewis Hamilton oli ongelmissa erityisesti Hondan voimalähdettä käyttäneen tallien kanssa. Britti jumittautui kunnolla Alpha Tauri -tulokas Yuki Tsunodan taakse.
Japanilainen puolusti Hamiltonia vastaan aggressiivisesti vajaan kymmenen kierroksen ajan. Kilpailun jälkeen Tsunoda paljasti, että mukana oli myös muutakin, kun pelkkää ratapositiosta taistelua.
– Minua ei oikeastaan kiinnostanut, että taistelin Hamiltonin kanssa. Haluan Maxin (Verstappenin) voittavan mestaruuden. Tämä on kaiken lisäksi Hondan viimeinen vuosi Red Bullin kanssa, Tsunoda kommentoi RacingNews365-julkaisulle.
– Yritin pidätellä Lewistä mahdollisimman pitkään. En tiedä kuinka monta kierrosta siihen pystyin, mutta se ei ollut tarpeeksi. Käytin siinä taistelussa liikaa renkaitani, joten vauhtini hidastui stintin lopussa.
Tsunoda valui lopulta pois pisteiltä. Alpha Tauri -kuski on kerännyt tällä kaudella yhteensä 18 MM-pistettä.
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Entinen Ferrari-pomo ei olisi hankkinut Lewis Hamiltonia talliin – ”Hänen pitää johtaa, ei Hamiltonin”
- Näin näet Keski-Euroopan MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Red Bullin kuskipalettiin vielä yllätyskäänne?
- Legendaarinen autovalmistaja tekee yllätyspaluun F1-sarjaan – nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lipsauttiko Valtteri Bottas F1-jatkonsa? – ”Odotamme ensi vuodesta vaikeaa”
- Suomen F1-lupaus Tuukka Taposelle sopimus F3-sarjaan – seuraa Lewis Hamiltonin jalanjäljissä
- Valtteri Bottas aiheuttaa Sauberille päänvaivaa
- Red Bullin ensi kauden F1-autosta huolestuttavia spekulaatioita
- Ferrari-tähdeltä suorat terveiset FIA:lle – “Mielestäni heillä on tärkeämpiä prioriteetteja”
- Ex-kollega varoittaa Red Bullin tallipäällikköä – ”Kun voittaminen loppuu”