Sergio Perezin Turkin GP:n loistopuolustuksesta löytyi kyseenalainen tilanne – tästä syystä meksikolainen ei saanut rangaistusta

© Kuva: Getty Images

Sergio Perez sekä Lewis Hamilton ihastuttivat F1-kansaa huimalla usean mutkan kestäneellä taistollaan Turkin GP:ssä. Radan viimeisestä sektorista aina seuraavalle kierrokselle asti kestänyt kamppailu päättyi kuitenkin meksikolaisjuhlaan.

Kolmannen sijan kilpailussa napannut Perez joutui kuitenkin syyniin kamppailun jälkeen. Edellä ajanut Perez puolusti loistavasti, mutta yksi tilanne nostatti kulmakarvoja. Radan toiseksi viimeisessä mutkassa sisäpuolella ajanut Hamilton pakotti Perezin todella leveälle linjalle.

Pystyäkseen jatkamaan radalla, joutui Perez leikkaamaan suoraan varikon sisäänkäynnin läpi. Tässä tilanteessa sääntökirja otettiin käteen myös kilpailujohtaja Michael Masin toimesta.

Yksi pykälä on selvä. Jos varikolle sisääntultaessa valkoinen viiva ylittyy edes renkaalla, niin on kuskille luvassa rangaistus. Lisäksi varikkolinjan alkaessa tulee pysytellä radalle asetetun merkin vasemmalla puolella. Nyt Perez ajoi kokonaan viivan yli, mutta miehen pelasti se, miten sääntö on kirjoitettu.

Perez ei tullut varikolle, joten teknisesti mitään sääntöä ei rikottu.

– Kyllä minä sen tilanteen vilkaisin, mutta sääntöjen mukaan varikolle sisäänntultaessa sinun täytyy pysyä tolpan vasemmalla puolella. Joten tilanteessa ei rikottu sääntöjä, Masi kommentoi Motorsport.comille.


Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä

  • Avaa pelitili Lucky Dinolle.
  • Saat heti ilman omaa rahaa 20 ilmaiskierrosta Narcos-peliin!
  • Tallettajille lisäksi jopa 400€ bonus + 100 ilmaiskierrosta lisää.