Mercedes on voittanut Sotshissa joka kerta – Valtteri Bottas ei odota kuitenkaan helppoa viikonloppua
Kuva: Getty Images
Mercedeksen voidaan laskea lähtevän pienoisena ennakkosuosikkina tulevana viikonloppuna ajettavaan Venäjän osakilpailuun.
Saksalaistalli on ollut Sotshissa joka vuosi vahva ja Mercedes onkin voittanut kaudesta 2014 saakka järjestetyn kilpailun joka vuosi.
Myös Mercedeksen suomalaiskuljettaja Valtteri Bottas on viihtynyt radalla hyvin. Nastolalainen otti kaudella 2017 kyseisellä radalla uransa avausvoiton ja voitti kilpailun myös viime kaudella.
– Menen Sotshiin aina täynnä itseluottamusta. Se on tuloksien puolesta ollut minulle aina hyvä rata, sanoo Bottas F1 Nation Podcastissa.
– Olen voittanut siellä pari kertaa ja ollut aina vahva.
Bottas uskoo haasteen olevan kuitenkin kovempi tällä kaudella, vaikka Mercedes onkin Sotshissa ollut voittamaton.
– Tiiminä olemme aina olleet vahvoja siellä, mutta tänä vuonna se on eri juttu, sillä ei ole takeita siitä, että olemme keulilla, jatkaa suomalainen.
– Kilpailu tulee olemaan kovaa ainakin Red Bullin puolesta ja jopa McLaren sekä Ferrari ovat lähellä. Joten se ei tule olemaan helppo viikonloppu, mutta odotan sitä innolla, kertoi Bottas.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia