Kilpailunjohtajalla simppeli selitys – Tämän takia Max Verstappen sai lähtöruuturangaistuksen
Kuva: Getty Images
FIA:n kilpailunjohtaja Michael Masi kertoi syyn, miksi Max Verstappenille langetettiin seuraavaan kilpailuun lähtöruuturangaistus aikasakon sijaan.
Lewis Hamilton ja Verstappen kolaroivat Italian GP:n 26:lla kierroksella. Molempien kilpailu jäi kesken ja myöhemmin tuomaristo langetti hollantilaiselle kolmen lähtöruudun rangaistuksen Venäjän kilpailuun.
Jotkut yrittivät verrata tapausta Silverstonen tapahtumiin, jossa Hamilton sai 10 sekunnin aikasakon osumastaan Verstappenin kanssa, jolloin hollantilaisen kilpailu päättyi ja britti paineli rangaistuksen kärsittyään voittoon.
Masi sanoi, että tuomariston päätös kolmen lähtöruudun rangaistuksesta on verrannollinen viiden sekunnin aikasakkoon, mutta sitä ei voitu antaa, sillä hollantilaisen kilpailu jäi kesken.
– Olemme sopineet tiimien kanssa, että sanktiona on lähtöruuturangaistus, jos osapuolet eivät pysty kärsimään aikasakkoa kilpailun aikana, kuten tässä tapauksessa, sanoi Masi crash.net-sivuston mukaan.
Puheeksi tuli myös Monzan ensimmäisen shikaanin makkarakanttari, jonka myötä Verstappen osui Hamiltoniin. Masi ei kuitenkaan näe syytä muutoksille, sillä Verstappenilla olisi ollut mahdollisuus ajaa myös shikaani suoraksi, kuten useissa eri tilanteissa viikonlopun aikana nähtiin.
– Makkarakanttari toimii hyvin siinä kohdassa, sillä se oli kuljettajan valinta. Voit ajaa kanttarin yli, tai mennä vasemmalta sen ohi, kuten näimme useaan otteeseen, jatkaa kilpailunjohtaja.
– Monet kuljettajat vastaavissa tilanteissa valitsivat sen reitin pienten pomppujen päältä ja tulivat sitä kautta takaisin radalle, kommentoi Masi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia