Miljoonavahingot tällä kaudella kärsinyt Ferrari haluaa kulukattoon rajuja muutoksia – ”Näissä tapauksissa sääntöjä tulisi tarkastella uudestaan”

F1-sarjaan täksi kaudeksi käyttöön otettu kulukatto on aiheuttanut keskustelua tallien sisällä kauden ensimmäisellä puoliskolla. Paljon vahinkoja kärsineet Ferrari sekä Red Bull ovat sättineet avoimesti sitä, että kauden aikana tapahtuvat vahinkokorvaukset kuuluvat tallin vuosibudjettiin.
Noin 2,5 miljoonan euron edestä vahinkoja tällä kaudella maksanut Ferrari haluaa kulukattoon muutoksia jatkossa. Tallipäällikkö Mattia Binotton mukaan ei ole oikein, että kolarissa syyttömänä ollut talli joutuu maksamaan kovaa hintaa sijaiskärsijän roolista.
– 2,5 miljoonaa euroa. Niin paljon olemme joutuneet käyttämään korjaustöihin Bahrainista Unkariin. Olemme vasta kauden puolivälissä, Binotto kommentoi PlanetF1-sivuston mukaan.
– Asiasta on keskusteltu ja tullaan keskustelemaan myös tulevaisuudessa. Onko se reilua, että kolarissa sijaiskärsijä joutuu sisällyttämään nämä kulut omaan budjettiinsa?
– Näissä tapauksissa minusta tulisi harkita muutosta sääntöihin. Ratkaisu ei tule olemaan helppo, mutta uskon, että tallit, FIA sekä F1-sarja löytävät ratkaisun tulevina viikkoina.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat