Hurja varikkohuhu: Valtteri Bottaksesta Kimi Räikkösen korvaaja Alfa Romeolle!
Alfa Romeo saattaa vaihtaa kaudelle 2022 yhdestä suomalaisesta toiseen, raportoi RacingNews365-sivuston F1-toimittaja, Dieter Rencken tiistaina.
Rencken uskoo lokakuussa 42 vuotta täyttävän Kimi Räikkösen kaksi vuosikymmentä sitten käynnistyneen F1-uran tulevan päätökseensä kuluvan kauden lopuksi.
Suomalaisen nimi koristi viime viikonlopun Itävallan osakilpailun jälkeen F1-median otsikoita ikävästä syystä – Räikkönen kolaroi viimeisellä kierroksella entisen tallikaverinsa, Sebastian Vettelin kanssa, aiheuttaen saksalaisen keskeytyksen.
– Se oli ehdottomasti erikoista ja monilla tavoin käsittämätöntä. Se pistää syystäkin miettimään, mahtoikohan Kimi olla vain liian väsynyt kilpailun lopussa, Rencken kyseenalaistaa tiistaisessa RN 365 F1 Podcast-jaksossaan.
– Itävalta on melko rankka rata. Nopeudet ovat todella kovia. Iltapäivä ei ollut erityisen viileä.
[readmore from=raikkonen-kimi]
Räikkönen on tällä hetkellä F1-sarjan vanhin aktiivinen kuljettaja. Rencken uskoo kilpailuiden fyysisten vaatimusten puskevan vanhan sotaratsun kestävyyden äärirajoilleen.
– Luulen Kimin olleen hivenen väsynyt, joka johti keskittymisen kadottamiseen aivan kilpailun lopussa. Siinä kaikki. Meidän on oltava varuillamme tällaisissa tilanteissa, sillä se olisi voinut olla hyvin vakava kolari.
– Luulen, että tällä hetkellä Räikkösen on tehtävä todella, todella kovin töitä pystyäkseen suorittamaan sellaisella tasolla, joka joskus aiemmin onnistui häneltä luonnostaan, mies summaa.
Todellisen jymyhuhun Rencken kuitenkin paljastaa vasta, kun puhe kääntyy Räikkösen hypoteettiseen korvaajaan Alfa Romeolla.
– Olen kuullut puhetta, että yksi Kimin mahdollisista korvaajista – olettaen tosiaan, ettei hän jatka ensi kaudella – olisi Valtteri Bottas, Rencken pamauttaa.
– Tiedän sen tulevan niin puskista, että se kuulostaa uskomattomalta, mutta ilmassa on monia merkkejä, jotka viittaavat siihen, että Bottas voisi tosiaan päätyä Alfa Romeolle.
Valtteri Bottaksen tulevaisuus Mercedeksellä on jo vuosia ollut yksi F1-huhumyllyn käydyimpiä keskusteluja.
Williamsilla ajavan, Bottaksen seuraajaksi huhutun, George Russellin menestys, sekä Red Bullin tuoma uudenlainen haaste valmistajien MM-sarjassa tekevät kuitenkin maalailluista muutoksentuulista tänä vuonna totuttua mahdollisemman tuntuisia.
– Hän sanoo aina oikeat asiat. Hän näyttää hyvältä ja pukeutuu tyylikkäästi. Alfa Romeo, jos he siis uusivat Sauber-sopimuksensa pian, kuten uskon, tarvitsisivat sellaista keulakuvahahmoa brändilleen. Valtteri sopisi siihen rooliin, Rencken päättää.
LUE MYÖS:
- Kimi Antonelli jatkoi hurjaa virettään aika-ajossa
- Kimi Antonelli nappasi historiallisen voiton Silverstonessa
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Valtteri Bottas antoi karun arvion Cadillacin tilanteesta