Toto Wolffin syyttävät sormet jälleen kerran kohti Valtteri Bottasta – ”Sen takia pysähdyimme liian aikaisin”
Kuva: Getty Images
Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff kertoi Valtteri Bottaksen ajovirheen johtaneen kärkikolmikon oletettua aikaisempiin varikkopysähdyksiin Ranskan GP:ssä.
Hieman ennen varikkokäyntiään Bottas lukitsi eturenkaansa Paul Ricardin radan kolmannessa mutkassa, jonka jälkeen suomalaisen Mercedes-autossa alettiin havaitsemaan rajua tärinää.
Wolff paljasti Sky Sportsin haastattelussa, että tästä johtuen suomalainen jouduttiin ottamaan suunniteltua aikaisemmin varikolle, joka johti myös siihen, että Red Bullin Max Verstappenin sekä Bottaksen tallikaveri Lewis Hamiltonin oli pakko tehdä omat pysähdyksensä seuraavilla kierroksilla.
– Valtterin rengas alkoi täristämään ja huomasimme sen tuntuvan jousituksessa asti. Hänellä olisi saattanut jokin osa pettää, sillä hän jarrutti renkaaseensa tasaisen kohdan, sanoi Wolff hieman syyttävään sävyyn.
– Tiesimme sen johtavan aikaisempiin pysähdyksiin, mutta meillä ei ollut muita vaihtoehtoja.
Samassa haastattelussa Mercedes-päälliköltä kysyttiin myös, miksei suomalaista otettu kilpailun lopussakaan tekemään toista varikkokäyntiä kilpailun nopeimman kierroksen toivossa.
– Luulimme, että ehkä Perez (Sergio) saa rangaistuksen, sillä hän ohitti meidät ratarajojen ulkopuolelta, kertoi Wolff.
– Sanoimme hänelle pysyvän viiden sekunnin sisällä hänestä, joten palloilimme vain mahdollisen aikarangaistuksen ja yhden lisäpisteen välillä.
Tilanne meni tuomariston tutkittavaksi, mutta melko nopeasti tuli myös päätös, eikä meksikolainen ollut tehnyt mitään sääntöjen vastaista ohittaessaan Bottaksen.
– Pelasimme uhkapeliä ja hävisimme, purkitti itävaltalainen.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Max Verstappen ylivoimaan – Jesse Krohn kuudentena
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana