Red Bull-insinööri lupaa parannellun kilpurin Imolan osakilpailuun: ”Olemme varmoja kilpailukyvystämme”
Kuva: Getty Images
Kun Red Bullin Max Verstappen suorastaan jyräsi tiensä paalupaikalle Bahrainin avausviikonlopun aika-ajoissa, ehtivät monet jo pohtia pysyykö vuodesta 2014 saakka MM-sarjaa hallinnut Mercedes energiajuomajätin kyydissä sunnuntain kilpailussa ollenkaan.
Spekulaatio oli kuitenkin ennenaikaista, sillä toisesta lähtöruudusta aloittanut seitsenkertainen maailmanmestari, Lewis Hamilton, pysytteli nuoren hollantilaisen kannoilla läpi kilpailun ja nousi lopulta voittoon Mercedeksen taktikoitua varikkopysäkkinsä Red Bullia paremmin.
– Automme olisi pystynyt parempaan kisassa, joten pettymys varikolla oli valtava, kertoo Red Bullin insinööripäällikkö Paul Monaghan InsideRacing.comin mukaan.
– Päivän päätteeksi, olemme kuitenkin pettyneitä toiseen sijaan. Monet antaisivat todella paljon saadakseen 18 pistettä ja pokaalin yhdeltä kuljettajalta.
Monaghan kertoo tallinsa jo suunnittelevan autoonsa parannuksia vajaan kahden viikon päässä olevaa Imolan osakilpailua varten.
– Tietyt parannukset ovat jo valmisteilla Imolaa varten ja sen jälkeen lisää tulevia osakilpailuja varten.
– Kauden päässä oleva palkinto on ehdottomasti, meille ja Mercedekselle, käden ulottuvilla. Muutkin tallit tulevat varmasti tarjoamaan haastetta, mutta olemme varmoja kilpailukyvystämme, Monaghan linjaa.
LUE MYÖS:
- Red Bullin siivet katkeamassa: F1-sarja harkitsee rajua sääntömuutosta
- Lewis Hamilton ulos Ferrarilta? Nämä kaksi kuskia kilpailevat britin ajopaikasta
- Tuukka Taposen uralle loistouutinen
- Maailmanmestari nosti esiin huolen ensi kauden WRC-autoista – ”Voi yllättää”
- Red Bullin junioritallissa kytee ongelma – asiantuntijalta suoraa puhetta
- Vahvistus: Haas kiinnitti Ferrarin brassilupauksen
- Charles Leclerc Red Bullille? Kohupomo kertoo miksi neuvottelut epäonnistuivat
- F1-mestarikandidaatti romahtanut täysin – tallipäälliköltä tyly viesti
- Robin Räikkönen paketoi menestyksekkään kautensa – ”Olen valmis ensi vuoteen”
- Max Verstappenin taustajoukot estivät Fernando Alonson Red Bull -sopimuksen
- Uransa päättänyt Esapekka Lappi palasi heti rallin pariin
- F1-sarjasta tervetullut vahvistus: V8-moottoreiden paluu aikaistuu
- Jari-Matti Latvala: iso paljastus Kalle Rovanperästä!
- Kalle Rovanperällä oli seuraa lauantaina – päivitteli kuulumisiaan Monacosta
- Yllättävä lopputulos: Sami Pajari taipui suomalaiskonkarille!
- Valtteri Bottakselta erikoinen väite Cadillacista – ”Parempi kuin Mercedeksellä”
- Thierry Neuville ei aja täyttä MM-kautta 2027 – näin hän perustelee ratkaisuaan
- Lewis Hamiltonilta suora viesti tiimiradioon Singaporen kilpailun jälkeen
- Valtteri Bottakselle huudetaan potkuja – suomalainen ymmällään
- Rallilegenda Sébastien Loeb testasi uutta WRC-autoa – teki heti yhden asian selväksi