Perutaanko Kanadan GP tänäkin vuonna? – F1-sarja virittelee varasuunnitelmaa
Kanadan GP:n yllä on liikkunut viime aikoina lisääntyvissä määrin tummia pilviä. Vaikka kanadalaisten medialähteiden mukaan puheet kilpailun peruuntumisesta ovat ennenaikaisia, suunnittelee F1-sarja jo korvaavaa kilpailua.
Kanadassa koetaan tällä hetkellä koronaviruspandemian ”kolmatta aaltoa” ja uusia tautitapauksia merkataan päivittäin jo yli 8500 kappaletta. Tautitapauksien määrän lisäksi huolta aiheuttaa uusien virusvarianttien leviäminen.
Viime kaudellakin perumaan jouduttu Kanadan GP on alkuperäisten suunnitelmien mukaan ohjelmassa 13. kesäkuuta, ja jos kilpailua ei pystytä ajamaan, haluaa F1-sarja korvaavan kilpailun olevan mahdollisimman lähellä kaikkien tallien päämajoja Euroopassa.
F1-komissio kokoontuu tänään keskustelemaan kauden seitsemännen osakilpailun kohtalosta. Todennäköisin vaihtoehto korvaavalle kilpanäyttämölle olisi Turkissa sijaitseva Istanbul Park, joka nähtiin jo viime kaudella poikkeusolosuhteista johtuen mukana kalenterissa.
Saksan Nürburgring on myös ilmoittanut kykenevänsä paikkaamaan Kanadan GP:tä, mutta Istanbul Parkin uskotaan olevan vahvempi ehdokas taloudellisista syistä.
Komissio keskustelee tänään myös sprinttiaika-ajoista, juniorikuljettajien testipäivien lisäämisestä, mahdollisesti tulevasta kuljettajien palkkakatosta sekä mahdollisista porsaanreijistä tälle kaudelle mukaan tulleessa kulukatossa.
LUE MYÖS:
- Red Bull -pomolle hurja sopimus – jatkopahvi pidempi kuin Max Verstappenilla
- F1:n loppukauden yllä leijuu uhka – Qatarin emiiriltä huolestuttava lausunto
- Adrien Fourmaux yhdistettiin toiseen talliin – kommentoi nyt siirtohuhujaan
- Valtteri Bottakselta erikoinen väite Cadillacista – ”Parempi kuin Mercedeksellä”
- F1-tähti kiistää tallipäällikkönsä väitteet – tylyttää legendaarista tallia kovasanaisesti
- F1-mestaruushaastajalle karu takaisku – jälleen yksi rangaistus tulossa
- WRC:n uusi aikakausi lähestyy – katso video M-Sportin ensi vuoden auton testeistä
- Valtteri Bottakselle huudetaan potkuja – suomalainen ymmällään
- Suuret muutokset Max Verstappenin taustajoukoissa jatkuvat: Uusi kasvo nähdään tositoimissa jo seuraavassa kilpailussa
- Meksikon GP 2026 – F1: Aikataulu, TV, lähetysajat, tulokset
- Uransa päättänyt Esapekka Lappi palasi heti rallin pariin
- F1-sarjasta tervetullut vahvistus: V8-moottoreiden paluu aikaistuu
- Kalle Rovanperällä oli seuraa lauantaina – päivitteli kuulumisiaan Monacosta
- Jari-Matti Latvala: iso paljastus Kalle Rovanperästä!
- Yllättävä lopputulos: Sami Pajari taipui suomalaiskonkarille!
- Thierry Neuville ei aja täyttä MM-kautta 2027 – näin hän perustelee ratkaisuaan
- Lewis Hamiltonilta suora viesti tiimiradioon Singaporen kilpailun jälkeen
- Rallilegenda Sébastien Loeb testasi uutta WRC-autoa – teki heti yhden asian selväksi
- Sébastien Ogierilta suorat sanat tulevaisuudestaan – ”En halua palata”
- Lähde: Haasin tyhjä kuljettajapaikka täyttymässä – Ferrarin huippulupaus nousee F1-sarjaan