Mestaruusjahtiin lähtevä Max Verstappen kritisoi nykyajan F1-autoja ankarasti – ”Ohittaminen ei ole mahdollista”

Seitsemännen kautensa F1-sarjassa aloittava Max Verstappen ei pidä nykyautojen suunnittelutavasta. Vuonna 2015 debytoineen hollantilaisen mielestä kilpurit ovat aivan liian leveitä kisaamiseen.
– Autot ovat yksinkertaisesti liian leveitä. Emme pysty seuraamaan edessä olevaa kuljettajaa samoja ajolinjoja pitkin niin kuin ennen, Verstappen kertoi De Telegraafille.
– Se tekee ohittamisesta todella vaikeaa. Päätös tehdä autoista leveämpiä on tuhonnut kisa-aspektia, mutta autoissa on nyt enemmän pitoa. Kumpi on tärkeämpää? Kuljettajalle totta kai auton hallinta, mutta fanit haluavat nähdä tiukempaa kilpailua.
– Törmäsin YouTubessa kisavideoon vuodelta 2016, enkä voinut uskoa silmiäni. Kisasimme paljon enemmän silloin, mitä en muistanut. Autot olivat silloin paljon kapeampia.
– Nykyään ohittaminen on radalla niin vaikeaa, että meidän on täytynyt kokeilla jotain uuttaa. Strategia on helpoin tapa edetä, esimerkiksi varikkopysähdyksen aikana.
Uusi F1-kausi starttaa huomenna Bahrainissa. Ensimmäiset vapaat harjoitukset alkavat 13:30.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- F1:n jymysiirto vireillä – Mercedes-johdolta vihreää valoa
- Valtteri Bottas takoi läjäpäin kierroksia – F1-paluu lähellä
- Näin näet Viron MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”