Kimi Räikkösen F1-debyytistä tulee täyteen 20 vuotta – näin mies kommentoi
Kimi Räikkösen Formula 1 -debyytistä tulee tänä keväänä täyteen 20 vuotta. Räikkönen ajoi uransa ensimmäisen Formula 1 -kilpailun Australiassa kauden 2001 avauksessa.
41-vuotias suomalainen valmistautuu yhdeksänteentoista kauteensa moottoriurheilun kuninkuusluokassa. Talli on sama, missä hän debytoi 20 vuotta sitten. Nimi on vaihtunut tosin Sauberista Alfa Romeoksi.
Räikkösen uralla kahden Sauber-pestin väliin on mahtunut kaksi Ferrari-visiittiä, McLaren-jakso, paluuvuodet Lotuksella sekä 21 osakilpailuvoittoa ja maailmanmestaruus.
– Aika menee nopeasti. Se on pitkä aika, mutta se ei tunnu minusta 20 vuodelta, koska oli välissä muualla, Räikkönen sanoo F1:n haastattelussa.
Räikkönen piti kaksi kautta taukoa F1-kisoista vuosina 2010-2011.
– Ajaminen kiehtoo minua edelleen. En ole koskaan pitänyt kaikesta muusta lajin ympärillä, mutta nautin kilpailemisesta.
LUE MYÖS:
- Kimi Antonelli jatkoi hurjaa virettään aika-ajossa
- Kimi Antonelli nappasi historiallisen voiton Silverstonessa
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista