Entinen Mercedes-pomo on kuollut 81-vuotiaana – muistetaan saksalaisyhtiön moottoriurheilujaoston henkiinherättäjänä
Kuva: Getty Images
Entinen Mercedes-johtaja Jürgen Hubbert on kuollut 81-vuotiaana.
Hubbert työskenteli saksalaiskonsernin palveluksessa 1960-luvulta lähtien. Hänet muistetaan ennen kaikkea Mercedeksen alamaissa olleen moottoriurheilujaoston elvyttämisestä.
Mercedes-kuski Pierre Leveghin ja 82 katsojan menehdyttyä karmeassa onnettomuudessa Le Mansin klassikkokilpailussa vuonna 1955 saksalaiset jättivät moottoriurheilun vuosikymmeniksi.
Hopeanhohtoisia kilpureita ei nähty kilparadoilla yli 30 vuoteen. Sitten kuvioihin astui Hubbert, joka päätti hypätä yhtiönsä kipeistä muistoista huolimatta takaisin kilpa-autoilun maailmaan vuonna 1987.
Mercedes alkoi kivuta hiljalleen kohti autourheilun huippua. Aluksi saksalaiset toimivat Hubbertin alaisuudessa moottoritoimittajina F1- ja Indycar-sarjoissa.
90-luvulla Hubbert oli muun muassa Mika Häkkisen esimies ”hopeanuolten” riveissä.
Hubbert ehti voittamaan uransa mittaan jopa kolme F1-maailmanmestaruutta Mercedeksen asiakastallin McLarenin kanssa. Viimeisin niistä tuli vuonna 2008, jolloin MM-tittelin ajoi vielä tuolloin nuori tulevaisuuden huippulupaus Lewis Hamilton.
– Olen todella surullinen näistä uutisista ystävästämme ja perheemme jäsenestä. Hän on sydämeltään kilvanajaja. Nautin keskusteluistamme ja hänen intohimostaan kilpa-autoilua kohtaan. Hänen sitoutumisesta Mercedekseen oli inspiroivaa, Hamilton tunnelmoi Instagramissa.
LUE MYÖS:
- Kimi Antonelli jatkoi hurjaa virettään aika-ajossa
- Kimi Antonelli nappasi historiallisen voiton Silverstonessa
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista