Entinen F1-tallipomo huolissaan sarjan taloudesta: ”Ongelmat tulevat vain kasvamaan tänä vuonna”
Kuva: Getty Images
Tallin viimeisellä kaudella, vuonna 2014, Caterhamin johdossa ollut Manfredi Ravetto on huolissaan koronaviruspandemian vaikutuksesta F1-tallien taloustilanteisiin – etenkin sijoituspalkkioita katsottaessa.
45-vuotias Italian Palermosta kotoisin oleva mies uskoo viime kauden lukuisten peruutettujen kisojen aiheuttavan vielä suuria ongelmia tulevaisuudessa.
– Hyvin maksavien kisojen peruuntuminen sekä menetyt sponsori- ja oheistuotetulot aiheuttavat sen, että kauden päätteeksi kaikilla on kassassa paljon vähemmän, mies kertoo F1:n Paddock Talk-podcastissa.
[readmore from=kulukatto]
– Talleilla on vaikeaa ja he ovat hermostuneita. Ja ongelma tulee vain kasvamaan tänä vuonna, koska lähtötilanne on näin heikko. Sponsorisopimukset ja oheistuotemyyntikin tulevat laskemaan entisestään.
Ravetto uskoo juuri tämän olleen avainasemassa sarjan jättiläisten vihdoin myönnyttyä kulukattoon.
– Kaikki ymmärsivät miten vaikeaa tallien pyöritys voi olla tulevaisuudessa. F1-tallit puhaltavat harvoin yhteen hiileen, sillä kaikilla on omat intressinsä, eivätkä he ajattele yhteistä hyvää, hän kertoo.
– Mutta luulen, että koronaviruspandemia sai heidät ymmärtämään, että jatkossa kirstussa on vähemmän rahaa kuin ehkä odotettiin. Voit kuitenkin käyttää vain sen verran rahaa kuin sinulla on. Sen takia luulen eräiden kollegoideni muuttaneen mieltään hitusen.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys