McLaren-pomo ei ymmärrä Fernando Alonson ikävää mainetta – ”En ikinä nähnyt sitä puolta hänessä”

Fernando Alonson paluu McLarenille vuonna 2015 ei tuottanut toivottua hedelmää tulosten muodossa. Espanjalainen keräsi kolmen vuoden aikana pisteitä tallille vain kourallisen. Kaiken lisäksi Alonson tutut teatraalisuudet pääsivät koko maailman nähtäväksi hänen valittaessaan autosta, eritoten Hondan moottorista.
McLaren-pomo Zak Brown ei kuitenkaan allekirjoita väitettä, että Alonson kanssa olisi vaikea työskennellä.
– Minä nautin hänen kanssaan kilpailusta, Brown aloittaa Peter Winsdorin haastattelussa.
– Meillä oli paljon enemmän huonoja kisoja kuin hyviä, mutta silti suhteemme on loistava. En ikinä nähnyt sitä puolta hänestä, mitä ihmiset väittävät.
– Kaikkien mielestä hänen kanssaan on vaikea työskennellä, mutta minusta se oli varsin helppoa.
Brown osasi samaistua Alonson kuljettajan mentaliteettiin, mikä auttoi kaksikon suhteessa. Jenkki uskoo myös, että Alonson työmoraali tulee nostamaan hänet ensi kauden eliittiin F1-sarjassa.
Hänen kilpailullisuutensa sekä työetiikkansa on vertaansa vailla, ja Renault tulee hyötymään siitä.
Hän on paras kuljettaja kenen kanssa olen työskennellyt Formula ykkösissä. Uskon, että hän tulee loistamaan paluussaan.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan