FIA-pomo puolustelee surkeista puitteista soimattuja kisajärjestäjiä – ”Valmistelut tehtiin todella lyhyessä ajassa”

© Kuva: Getty Images

F1-sarjan kisajohtaja Michael Masi puolustaa Istanbulin osakilpailun järjestäjiä kehnoista rataolosuhteista tulleelta arvostelulta.

Turkin GP:n olosuhteet olivat viime viikonloppuna harvinaisen vaikeat. Istanbul Parkin rata oli saanut hiljattain uuden asfalttipäällystyksen, minkä myötä radan pinta oli poikkeuksellisen liukas.

Katastrofin ainekset olivat kasassa, kun lauantaina alkoi vielä sataa vettä aika-ajojen aikana. Märkä keli jatkui myös sunnuntaina kisapäivänä. Seurauksena oli useita ulosajoja ja onnettomuuksia, mikä laitettiin lajiväen toimesta kilpailun järjestäjien piikkiin.

FIA-jehu Masi on kuitenkin eri kannalla. Hänen mielestään Istanbulin kisaisännät eivät voineet olosuhteille juuri mitään.

– Tänne oli tehtävä varsin paljon muutoksia, sillä rata sai viimeksi FIA:n hyväksynnän vuonna 2017. Oli tarpeellista tehdä valtava määrä töitä radan valmistelemiseksi tätä kisaa varten. Meidän on otettava huomioon, että valmistelut piti tehdä todella lyhyessä ajassa, liittopomo korosti.


ENNAKKOSUOSIKKI ITALIALLA MIELETÖN KERROIN 20.00!

1. Siirry Betssonille ja avaa pelitili
2. Pelaa 1€ Italian voitolle Itävallasta korotetulla kertoimella 20.00
3. Jos Portugali voittaa saat 20€ (voitot puhtaana käteen, ei kierrätystä)