Valtteri Bottas rukoilee jo ihmettä Lewis Hamiltonin peittoamiseksi – ”Täytyy vain jatkaa yrittämistä”
Kuva: Getty Images
Valtteri Bottaksen mestaruushaaveet saivat ison kolauksen sunnuntaina Eifelin GP:ssä. Suomalainen joutui keskeyttämään moottorivian takia. Bottaksen kasvoilta paistoi pettymys kilpailun jälkeen, varsinkin kun suomalainen oli onnistunut peittoamaan tallikaverinsa Lewis Hamiltonin aika-ajossa. Päivän päätteeksi Hamilton juhli voittoa ja Bottas joutuu toivomaan ihmettä.
Ero kaksikon välillä on jo 69 pistettä. Kun kilpailuja on jäljellä enää kuusi, on vaikea nähdä, että suomalainen saisi eron kurottua kiinni.
– Olen pettynyt tietysti, koska nämä ovat asioita, mihin en voi vaikuttaa, Bottas kommentoi Motorsport.comille.
– Minulla oli tietysti se lukkojarru ennen sitä, mutta minusta olin silti voittotaistelussa, koska se pakotti minut kahden pysähdyksen taktiikalle ajoissa. Minusta se olisi ollut paras strategia lopussa.
– En voinut uskoa keskeytystä, nyt ero Lewikseen on todella suuri, mestaruuteeni vaaditaan jo pieni ihme. Mutta en aio luovuttaa, tasoa täytyy vain nostaa ja jatkaa eteenpäin.
LUE MYÖS:
- Kimi Antonelli nappasi historiallisen voiton Silverstonessa
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Valtteri Bottas antoi karun arvion Cadillacin tilanteesta