Ferrari-pomo paljastaa Sebastian Vettelin karun sopimustilanteen taustoja – ”Harjoittelin sitä puhelua kolme kertaa”

Ferrarin tallipäällikkö Mattia Binotto paljasti tuoreessa haastattelussaan Sky Italia -sivuston kanssa, että italialainen joutui harjoittelemaan Sebastian Vettelin ”erottamispuhelua” useita kertoja.
Talli päätti olla jatkamatta saksalaisen sopimusta tämän kauden jälkeen. Binotto ilmoitti asiasta Vettelille puhelinsoiton muodossa. Italialaisen mukaan hän kävi keskustelun kolme kertaa päässään ennen soittoa.
– Ravasin kotonani edes takaisin ja kävin keskustelun läpi itsekseni ainakin kolmesti, Binotto aloittaa.
– Valinta Sebin kohdalla oli vaikea, sillä rakastamme häntä ja hänen panostaan tallillemme viime vuosina.
– Mutta jossain välissä tulee aika, milloin täytyy alkaa suunnittelemaan asioita tulevaisuus mielessä. Olemme lähellä uutta teknistä aikaa sarjassamme. Meillä on velvollisuus sekä intohimo kehittää talliamme pitkällä aikavälillä ja silloin on tehtävä vaikeita päätöksiä.
– Seb ei sulkenut puhelua tai käyttäytynyt epäkohteliaasti. Hän on hieno persoona ja hän on säilyttänyt hyvän käytöksensä koko vaikean kauden läpi. Hän ei ollut koskaan negatiivinen.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat