”Miten se on mahdollista?” – F1-talli ei joudu poistamaan kiellettyjä osia autostaan

Uutisoimme aiemmin tänään FIA:n todenneen Racing Pointin tämän kauden auton rikkoneen Formula 1 -sarjan sääntöjä.
Racing Point on käyttänyt alkukauden aikana viime kauden Mercedeksen jarrujen jäähdytysputkia, jotka se oli ostanut viime kauden aikana. Täksi vuodeksi jarrujen jäähdytysputkien ostaminen kiellettiin, joten Racing Pointin olisi pitänyt valmistaa jäähdytysputket itse.
Kaikesta huolimatta Racing Point saa jatkaa edelleen Mercedeksen jäähdytysputkien käyttöä. Tämä on herättänyt närää kilpailevissa talleissa.
– Minua ihmetyttää, että heillä on edelleen sellaiset osat autossa, jotka todettiin sääntöjen vastaisiksi Itävallan kilpailussa. Heillä on siis autossaan kiellettyjä osia. Miten se on mahdollista? McLarenin toimitusjohtaja Zak Brown ihmettelee.
Racing Pointin saama hyöty Mercedeksen jarrujen jäähdytysputkista on ollut ilmeinen, sillä talli on kopioinut lähes täydellisesti Mercedeksen viime vuoden auton. Kopioiminen itsessään ole sääntörikkomus. Racing Pointin keinot ovat kuitenkin Brownin mukaan epäilyttävät.
– He ovat väittäneet, että he ovat kopioineet auton kuvien perusteella. On selvää, että se on paskapuhetta. Tämä asettaa koko auton kyseenalaiseksi, Brown puhisee.
Lähde: Motorsport Week
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Toyota varmisti merkkimestaruuden Chilessä – Kalle Rovanperä teki jälleen kerran kovan tempun päätöspätkällä
- Ei voi olla totta! Teemu Sunisen huippuralli valahti ojan pohjalle
- Chilen MM-rallissa vanhan mestarin näytöstä – erikoinen asia muodostui päätekijäksi
- Chilen MM-rallin avauspäivä rytinää ja dramatiikkaa täynnä – näin perjantain rallipäivä eteni
- Mestaruus katkolla – näillä eväillä Kalle Rovanperä hyppää jahtiin: ”Sen kanssa pitää pelata sitä peliä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – loppuratkaisu näkyy ilmaiseksi
- F1-tulokkaan hurja kolarimäärä vaikuttaa jo tallin tulevan kauden kehitykseen – ”Osia on kulunut liikaa, se on fakta”
- Lewis Hamilton kohtasi karun faktan Japanin GP:ssä – ”Se on raskasta”
- F1-tallilta käsittämätön tallimääräys Japanin GP:n viimeisellä kierroksella – tähtikuski haukkui tallinsa pystyyn
- Miksi keskeyttänyt Sergio Perez lähetettiin vielä radalle? Red Bullilta ovelaa reagointia