Uuden F1-kauden alla Ferrari myönsi olevansa ongelmissa tämän hetken kilpurinsa kanssa. Italialaistalli ajaisi täysin samalla autolla kauden ensimmäisessä kilpailussa, millä se testasi Barcelonassa helmikuussa.

Talven datan analysoiminen oli tuonut esiin suuria murheen aiheita auton kehityksessä, joten talli päätti muuttaa kurssiaan kokonaan. Tehtaiden sulku Covid-19 pandemian takia hidasti kehitystä kuitenkin huomattavasti.

Tallipäällikkö Mattia Binotto kertoi päivitysten olevan matkalla, mutta talli joutuisi odottamaan muutaman kilpailun niiden saapumista. Viime maanantaina talli kuitenkin kertoi saavansa osan päivityksistä autoon jo ensi viikonloppuna ajettavaan Styrianin osakilpailuun, Itävaltaan.

– SF1000 ei ole vastannut odotuksiamme. Tämän takia autoa on yritetty kehittää täyttä häkää jo jonkin aikaa. Saamme uuden aerodynamiikka-päivityksen autoomme tulevaan kilpailuun. Päivityksen oli tarkoitus tulla autoon Unkarissa, mutta esittelemme ainakin osan päivityksistä välittömästi.

Ferrarin mukaan uusien osien ei oleteta kurovan eroa kärkeen kokonaan umpeen. He kuitenkin uskovat päivitysten antavan kuljettajilleen paremmat mahdollisuudet esitellä ajotaitojaan.

Charles Leclerc (toinen vasemmalta) ajoi Itävallan GP:ssä toiseksi. Kuva: Getty Images

Ferrarin kauden avaus oli vaikea. Talli oli aika-ajoissa lähes sekunnin Mercedestä perässä, ja varsinkin voimalähteen teho puhutti. Binotton mukaan italialaistalli menetti seitsemän kymmenystä pelkästään suoralla kärkitalleille.

Charles Leclerc myönsi kilpailun jälkeen olevansa yllättynyt tuloksesta. Monacolainen ajoi uskomattomasti toiseksi selvästi heikolla autolla. Tallikaveri Sebastian Vettel oli kymmenes.

Ferrarin toimitusjohtaja Louis Camilleri on luottavainen tallinsa suunnasta:

– Päivitys ei ainoastaan auta meitä seuraavassa kilpailussa, mutta myös nopeuttaa auton kehitystä tulevaisuudessa. Tämä on yhtenäisen tallin merkki, kohtaamme vaikeudet hihat käärittynä ilman kitinää.

– Olemme ottaneet ensi askeleen uuteen suuntaan. Takaiskut eivät horjuta suunnitelmaamme, minulla on täysi luotto siihen, että Mattia sekä tiimiimme korjaavat puutteemme.