Sebastian Vettel neuvottelee paluusta F1-ympyröihin – tästä on kyse
Entinen F1-kuljettaja Sebastian Vettel vahvistaa neuvottelevan Red Bullin kanssa jonkinlaisesta roolista itävaltalaistallissa. Kyseessä olisi mitä luultavammin Helmut Markon tontti nuorten kuskien kehitysohjelman pomona.
Vettel juhli omalla urallaan neljästi maailmanmestaruutta (2010-13) juurikin Red Bull -tallin leivissä. Saksalainen on energiajuomayhtiön kuskiohjelman ensimmäinen menestystä niittänyt tuotos. Vettelistä kuoritui ajouransa loppuvuosina henkisen hyvinvoinnin, ympäristötekijöiden sekä ihmisoikeuksien äänekäs puolestapuhuja.
Vielä viime vuonna Vettelistä liikkui huhuja, että hän suunnittelisi paluuta kuninkuusluokkaan ratin taakse, mutta tällaiset ajatukset ovat kaikonneet. Sen sijaan saksalainen sanoo suoraan puhuneensa Markon kanssa hänen roolinsa perimisestä Red Bullilla.
– Esillä on ollut jonkinlaisia otsikoita ja tulen edelleen hyvin toimeen Helmutin kanssa. Olemme keskustelleet aiheesta, kommentoi Vettel ORF:lle.
– Se ei ole ollut kovin syvällistä vielä, mutta se saattaa johtaa johonkin rooliin, jonka muodollisuudesta ei ole vielä tietoa. Aika näyttää.
Marko on ollut mukana tallin toiminnassa sen perustamisvuodesta 2005 saakka. Vettel uskoo 82-vuotiaan Markon tietävän itse, kun hänen on aika lopettaa.
– Hän on muutaman kerran sanonut aikovansa lopettaa ja toivoisin hänen olevan mukana vielä pitkään. Hänen on kuitenkin lopetettava jossain kohtaa ja hän tietää sen itsekin, jatkaa ex-mestari.
– Hän on brutaali realisti ja arvioi tilanteita aika hyvin, joten hän tietää, kun aika on oikea, summasi Vettel.
LUE LISÄÄ
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valtteri Bottakselta hurja paljastus sairaudestaan: ”Olin kuin huumeaddikti”
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Red Bullilta merkittävä muutos jo Miamiin
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Kanadan GP 2026 – F1: Aikataulu, tv, kuskit, tulokset
- David Coulthardilta tyly arvio Aston Martinista – nosti esiin ison mokan
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- Kanarian MM-rallin tulokset – Sami Pajarille jälleen huippusijoitus
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Romahdus – Sami Pajari latasi suorat sanat!
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- David Coulthardilta tyly arvio Aston Martinista – nosti esiin ison mokan
- Red Bullilta merkittävä muutos jo Miamiin