F1-debytantti säväytti harjoituksissa – George Russell nopein
Itävallan GP -viikonloppu korkattiin perjantaina alkuiltapäivästä ja nopeinta vauhtia Red Bull Ringillä lasketteli Mercedeksen George Russell.
Viikonlopun alkajaisiksi ei suuremmin ylimääräistä ohjelmaa nähty, joskin Fernando Alonso tarjoili näyttävän pyörähdyksen. Espanjalaiskonkari oli lähdössä nopealle kierrokselle, mutta renkaat olivat ilmeisesti liian kylmät ja Alonso pyörähti kovassa vauhdissa pääsuoralle tultaessa. Alonson onneksi hän vältti kuitenkin seinäosuman ja tilanteesta selvittiin uudella rengassarjalla.
Tuoreempia kasvoja F1-ympyröihin toivat jälleen tuttuun tapaan pakolliset tulokaskuskien ajattamiset. McLarenin puikoissa kaasutteli F2-pistekärki Alex Dunne ja Ferrarilla toistamiseen tällä kaudella Dino Beganovic. Dunne ajoi Lando Norrisin kilpurilla ja Ferrarilla huilasi puolestaan Charles Leclerc.
Kaksikosta Dunne pääsi säväyttämään, kun irlantilainen ajoi mallikkaasti koko harjoitusten neljänneksi nopeimman ajan. Nuorukainen onnistui ajamaan lähes saman ajan kuin samalla autolla ajava Oscar Piastri erittäin vähäisestä F1-kokemuksestaan huolimatta. Tosin MM-kärki Piastrilla tuskin oli vielä tässä kohtaa samanlaista latausta kuin vaikutuksen tekemistä yrittävällä Dunnella.
Sessio vietiin puhtaasti läpi ilman ylimääräistä draamaa ja kärkikolmikon täyttivät Max Verstappen sekä Piastri.
Perjantaina ajetaan vielä tuttuun tapaan toinen harjoitustunti, joka käynnistyy kello 18:00 Suomen aikaa. Koko viikonlopun aikataulun ja lähetysajat näet tästä. Avausharjoitusten tulokset alla.
Itävallan GP:n 1. harjoitukset
- George Russell, Mercedes
- Max Verstappen, Red Bull +0,065
- Oscar Piastri, McLaren +0,155
- Alex Dunne +0,224
- Pierre Gasly, Alpine +0,238
- Gabriel Bortoleto, Sauber +0,332
- Alex Albon, Williams +0,404
- Carlos Sainz, Williams +0,475
- Lewis Hamilton, Ferrari +0,557
- Isack Hadjar, RB +0,568
- Kimi Antonelli, Mercedes
- Nico Hülkenberg, Sauber
- Lance Stroll, Aston Martin
- Fernando Alonso, Aston Martin
- Liam Lawson, RB
- Franco Colapinto, Alpine
- Yuki Tsunoda, Red Bull
- Dino Beganovic, Ferrari
- Esteban Ocon, Haas
- Oliver Bearman, Haas
LUE LISÄÄ
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jari-Matti Latvala: mykistävän ylivoimainen suoritus!
- Järkyttävä uutinen: Juha Miettinen on kuollut onnettomuudessa
- Rallimaailmasta jysähti iso uutinen: Ott Tänak Toyotalle
- Mercedes ja Red Bull jäivät kiinni ovelasta tempusta – F1-sarja puuttui peliin välittömästi
- Rallin MM-sarjassa muhii jättipaukku – HS: Jari-Matti Latvalan leuka loksahti
- Drift Masters 2026: Aikataulu, kuskit, Ahvenisto, mistä katsoa?
- Kanarian MM-ralli 2026: Erikoiskokeet, tv-lähetykset ja osallistujat
- Kalle Rovanperä: paluu!
- Kalle Rovanperä rikkoi hiljaisuuden somessa – paljastuksia yksityiselämästään
- Toto Wolff paljastaa: Mercedeksen tähtikuljettajat olivat lähellä saada kenkää
- Rallin MM-sarjassa muhii jättipaukku – HS: Jari-Matti Latvalan leuka loksahti
- Järkyttävä uutinen: Juha Miettinen on kuollut onnettomuudessa
- Kanarian MM-ralli 2026: Erikoiskokeet, tv-lähetykset ja osallistujat
- Rallimaailmasta jysähti iso uutinen: Ott Tänak Toyotalle
- Mercedes ja Red Bull jäivät kiinni ovelasta tempusta – F1-sarja puuttui peliin välittömästi
- Jari-Matti Latvala: mykistävän ylivoimainen suoritus!

