Red Bull -pomolta kova vaatimus kohutuista F1-sääntöuudistuksista
Kuva: Getty Images
Red Bullin tallipäällikkö Christian Horner kehottaa F1-päättäjiä siirtämään kovasti odotettuja kauden 2021 sääntöuudistuksia kahdella vuodella eteenpäin.
Koronaviruskriisi iski varsin hankalaan paikkaan autourheilun kuninkuusluokan tulevaisuuden suunnitelmien kannalta.
F1:n oli määrä uudistaa koko lajin rakenne ja sääntökirja ensi vuodeksi. Sarjaan olivat tulossa täysin uudenlaiset autot ja kaikkia talleja koskettava vuotuinen budjettikatto.
Kun kaikki kevään osakilpailuista jouduttiin peruuttamaan tai siirtämään pandemian vuoksi oli myös sääntömuutoksia puskettava hamaan tulevaisuuteen.
Näillä näkymin uudet regulaatiot astuvat voimaan vuoden suunniteltua myöhemmin. Se ei kuitenkaan ole tarpeeksi, jos Red Bull -pomo Hornerilta kysytään.
– Meidät pakotetaan testaamaan renkaita ja rakentamaan muuliautoja ja tuntuu vain turhalta paineelta järjestelmälle laittaa noita kustannuksia vuodelle 2021. Minä olisin vain puskenut sääntöjä toisenkin vuoden eteenpäin vuoteen 2023 saakka, englantilainen linjasi Sky Sportsille.
– Tietenkin kaikki tallit alempana toteemipaalussa ajattelevat, että aloittaminen puhtaalta pöydältä tulee muuttamaan nokkimisjärjestystä. Todellisuus on se, että se ei tule muuttamaan mitään. Luvassa on ainoastaan kauhea määrä kuluja ensi vuoteen, Horner väitti.
LUE MYÖS:
- Max Verstappen varoittaa: ”Kaikki tulevat olemaan vaikeuksissa”
- Renkaat pettivät Tuukka Taposen – tylysti ulos pisteiltä
- Jyväskylän SM-ralli 2026: Tulokset
- Fernando Alonsosta tärähti villi huhu
- Espanjan aika-ajoista muodostui trilleri – Charles Leclerc täräytti ratkaisuhetkillä ulos
- George Russell nakutti kärkiajan – Valtteri Bottaksella karmea vaaratilanne
- Valtteri Bottas onnistui Barcelonan harjoituksissa – kärjessä äärimmäisen tasaista
- Monacon kiista syvenee – McLaren ja Red Bull vastustamassa FIA:n ratkaisua
- FIA kumosi rangaistukset – Monacon GP:n palkintokoroke uusiksi
- Erno Kostamon leikkaukset onnistuivat – pääsee pian palaamaan Suomeen
- Robin Räikkönen kerää voittoja Euroopassa – nyt Kimi kommentoi poikansa tulevaisuutta
- Cadillacin johtaja teki kantansa selväksi Valtteri Bottaksesta
- Valtteri Bottas onnistui Barcelonan harjoituksissa – kärjessä äärimmäisen tasaista
- Suomalaiskuski palaa USA:n rallicrossradoille – alla F1-autoakin nopeammin kiihtyvä laite
- Rangaistus tuli – Cadillacin historian avauspiste romukoppaan
- Valtteri Bottaksen Monacon GP päättyi keskeytykseen – talli paljasti syyn
- FIA kumosi rangaistukset – Monacon GP:n palkintokoroke uusiksi
- F1-kuskeja odottaa tukalat oltavat Barcelonassa
- MM-rallin järjestäjä vihjaa yllätyksestä: Ott Tänak saatetaan nähdä lähtöviivalla
- George Russellilta katkera tilitys Monacossa – Mika Salo ei niele tallin selitystä