Uudelta Indycar-pomolta tiukka linjaus Indy 500 -uudistusehdotuksesta – Fernando Alonson kohtalon toisinto halutaan välttää
Kuva: Getty Images
Indycar-sarjan ja Indianapolis Motor Speedwayn uusi omistaja Roger Penske ei halua Indianapolis 500 -kilpailuu automaattisia karsintoja.
82-vuotias amerikkalaiskonkari suosi aiemmin ideaa järjestelmästä, jonka myötä tietyt kuskit saivat suoran paikan kilpailuun ilman karsinta-ajoja.
Indycarilla on nykyisin käytössään ”Bump Day” -karsinta, jossa 33 kuljettajaa kilpailevat paikasta varsinaisessa Indianapolisin kisassa. Rannalle jääneet joutuvat seuraamaan kilpailun sivusta.
Karsinnoissa on jäänyt ulos kisasta kuuluisiakin nimiä, kuten muun muassa kaksinkertainen mestari Fernando Alonso viime vuonna.
Samaa kohtaloa uutta Indy 500 -hanketta harkitsevalla espanjalaisella ei kuitenkaan enää tarvitse jännittää.
– Emme aio pitää automaattisia karsintoja. Saatamme pohtia tapoja lisätä talleille käytössä olevaa aikaa, jotta joku voisi ajaa vielä toisen kerran eikä kärkitalleille tapahtuisi samoin kuin Alonsolle, Penske vakuutti Indystar-julkaisulle.
– Tässä sarjassa on kyse autojen omistajista ja ihmisistä. Minä en ole täällä määräämässä mitään. Minun kuuluisi olla itse asiassa vähemmän mukana tuon asian osalta, tuore Indycar-pomo korosti.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia