Autojättiläinen myöntää: 15 miljoonan investointi F1-talliin valui hukkaan – ”Tekninen johtomme oli heikkoa”
Kuva: Getty Images
Renault’n F1-tallin päällikkö myöntää autoyhtiön 15 miljoonan punnan investoinnin jääneen hyödyntämättä kunnolla.
Ranskalainen autovalmistaja päätti panostaa viime vuonna toden teolla formula ykkösten tehdastalliinsa. Enstonessa sijaitsevaa tehdasta uudistettiiin ja henkilöstön määrää nostettiin jopa 750 työntekijään.
Tavoitteena oli Renault’n profiilin kohotus nousulla mukaan mestaruustaistoon. Toisin on kuitenkin käynyt – MM-taistosta ei irronnut kuin viides sija. Keskikastin herruuskin meni pienemmällä budjetilla pyörivälle McLarenille.
Sijoituksien arvo oli jopa 15 miljoonaa puntaa eli lähemmäs 18 miljoonaa euroa. Nyt Renault’n formulajohto myöntää, ettei rahoja hyödynnetty oikein.
– Puhumme paljon luvuista ja henkilöstömääristä, kuten siitä kuinka Enstonessa on nyt 750 ihmistä. Se on valtava määrä ja sijoituksia on ollut paljon – jopa 15 miljoonaa. Kaikkea tuota pitäisi kuitenkin ajaa voimalla. Tunsimme, että tekninen johtomme oli heikkoa, tallipomo Cyril Abiteboul huokaisi Motorsportille.
Teknisen osaamisen puutteeseen reagoitiin rekrytoimalla entinen McLaren-insinööri Pat Fry johtamaan kehitystyötä.
– Meiltä näytti puuttuvan jotain tallin teknisen johdon osalta ja kyvyssä käyttää kaikkia resursseja, jotka saimme kerättyä. Se johti Patin palkkaukseen, Renault-johtaja harmitteli.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kimi Antonelli voitti Kiinan GP:n – podiumilla myös pitkästä aikaa tuttu kasvo
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
- Vahvistus: F1-sarja jää pitkälle tauolle
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys
- Max Verstappen loikkaa toisen lajin pariin kesken F1-kauden
- Valtteri Bottakselle hälyyttäviä uutisia Kiinan sprintin aika-ajoissa – Mercedes dominoi ratatapahtumia