Mercedeksen F1-tallin luottomies irtisanoutui – taustalla skisma Lewis Hamiltonin kanssa: ”Suhde ei ollut, mitä se oli ennen”

Mercedeksen F1-tallin pitkäaikainen hovivalokuvaaja Paul Ripke on eronnut autoyhtiön palveluksesta erimielisyyksien vuoksi.
Saksalaiskuvaaja tuotiin aikoinaan ikuistamaan Nico Rosbergin kautta F1-tähden ajaessa kohti uransa ensimmäistä ja ainoaksi jäänyttä maailmanmestaruutta.
Lopulta Ripke päätyi kuitenkin jäämään Mercedeksen palkkalistoille pitemmäksikin aikaa.
Vaikka työ sujuikin vuosien ajan antoisasti, alkoi suhde tallin tähtikuskiin Lewis Hamiltoniin tulehtua.
[readmore from=”mercedes”]
– Tämä vuosi ei ole ollut helppo Lewiksen kanssa. Hän ei tosiaankaan tiedä, mitä hän haluaa tai mitä hänen pitäisi tehdä sosiaalisen median suhteen, Ripke valitti GMMF1.net-julkaisulle.
– Jos hän ei tiedä sitä, minä en ole aivan oikea mies hänelle. Suhteemme ei ole sitä, mitä se oli ennen, saksalainen harmitteli.
– Ensimmäinen kisani kesätauon jälkeen oli Monza. Yritin tehdä tiettyjä asioita hieman eri tavalla, eikä se toiminut kaikille. Singaporen ja Meksikon kisojen mentyä tajusin olevani onneton, enkä halunnut olla enää tallin valokuvaaja, Ripke kertoi.
Lähde: GMMF1.net
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan